1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Liminka

Liminganlahden luontokeskuksen esittelyalue laajenee – uuden luontopolun lisäksi alueelle tulee laaja oppimisympäristö

Ajoittain ruuhkista kärsivän Liminganlahden luontokeskuksen ulkoaluetta laajennetaan.

Ulla Matturi kertoo, että uuden oppimisympäristön avulla luontokeskuksen kävijöille saadaan laajempi alue käyttöön, mikä helpottaa myös ruuhkatilanteita. Oppimisympäristön teossa hyödynnetään myös luontopolulta poistettavia risukkoja. Kuva: Risto Degerman / Yle

Liminganlahden luontokeskuksen alueelle rakennetaan uusi kosteikkoluontoa esittelevä oppimisympäristö. Siihen rakennetaan muun muassa erilaisia rantatyyppejä ja niiden kasvillisuutta esitteleviä kasvikumpuja ja dyynejä.

Alueen avulla halutaan myös esitellä luonnon monimuotoisuuden merkitystä. Luontokeskuksen hoitaja Ulla Matturi kertoo, että uusi oppimisympäristö laajentaa nykyisen keskuksen sisällä olevaa näyttelyä ulkotiloihin ja esittelee luonnon monimutoisuuden merkitystä.

– Kasvit houkuttelevat tiettyjä hyönteisiä, jotka taas ovat tärkeitä, jotta meillä on lintuja ja kaloja ja kaikkea muuta. Tavallaan tässä jatkuu sama tarina luontokeskuksen sisältä näyttelystä tänne ulos, Matturi kertoo.

Metsähallituksen ja Limingan kunnan yhteistyönä alueelle rakennataan myös uutta luontopolkua sekä uusia nuotiopaikkoja. Niiden rakentaminen onnistuu sen jälkeen kun Limingan kunta oli hankkinut luontokeskuksen viereisiä alueita omistukseensa.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.