1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotka

Satama Areenan hinta-arvio nousi – Kotkan Julkiset Kiinteistöt pyytää kaupungilta 10 miljoonaa euroa lisää rahaa

Sijoitusta pyydetään tarkentuneiden kustannusarvioiden vuoksi. Asiaa käsitellään maanantaina.

Kantasatamassa on tällä hetkellä tyhjä työmaa. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Kotkan Julkiset Kiinteistöt oy:n hallitus pyytää Kotkan kaupungilta 10 miljoonan euron sijoitusta yhtiöön, Kotkan kaupunki tiedottaa. Syynä on Satama Areenan rakennuksen suunnittelu- ja rakennuskustannusten nouseminen noin 11 miljoonalla eurolla.

Esitystä käsitellään Kotkan kaupunginhallituksessa ensi maanantaina 26. huhtikuuta.

Kaupunginjohtaja Esa Sirviön esitys on, että Satama Areenalle myönnetään tarvittavat lisämiljoonat. Hän perustelee kaupungin tiedotteessa asiaa Kotkan pito- ja vetovoimaisuuden sekä elinvoimaisuuden tukemisella.

Lopullisen päätöksen Satama Areenan lisärahoituksesta tekee kaupunginvaltuusto 3. toukokuuta.

"Kannattaa edelleen"

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Sami Virtasen (sd.) mukaan Satama Areenan rakentaminen kannattaa edelleen, vaikka hankkeen kustannusarvio on noussut.

– Kustannusnoususta huolimatta edelleen näyttää siltä, että aluetalousvaikutusten myötä hanke on kokonaistaloudellisesti kestävä, Virtanen sanoo tiedotteessa.

Aikaisemmin kaupunki on myöntänyt Kotkan Julkisille Kiinteistöille 24,2 miljoonan euron lainan. Lisäksi aiemmin hyväksytyssä hankesuunnitelmassa on todettu, että lopullinen rakennuskustannus määräytyy toteutussuunnitelman ja urakkatarjousten perusteella.

Sami Virtasen mukaan Kantasatamaan suunniteltujen tapahtumakeskuksen ja kampuksen vaikutuksista on saatu esimakua siinä, että Kotkansaarelle rakennetaan lähivuosina myös opiskelija-asuntokortteli. Sen rakennuttavat yhdessä Kotkan opiskelija-asunnot ja Kymen seudun osuuskauppa.

Tapahtumakeskus Satama Areenan suunnittelu- ja rakennuskustannusarvio on tällä hetkellä kokonaisuudessaan 34,96 miljoonaa euroa.

23.4. klo 16.09: Uutiseen täsmennetty Satama Areenan kustannusarvion nousu noin 11 miljoonalla eurolla.