1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. testamentti

Tuomion varojen käytöstä saanut mutta vanhuksesta huolehtinut nainen saa pitää 1,3 miljoonan perinnön

Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan asiassa jäi näyttämättä, että vanhus olisi taivutettu tekemään testamentti.

testamentti
Tampereen oikeustalo
Arkistokuva Pirkanmaan käräjäoikeudesta on otettu vuonna 2016.Antti Eintola / Yle

Vanhusta hoitanut nainen saa pitää saamansa ison miljoonaperinnön.

Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan asiassa jäi näyttämättä, että vanhus olisi taivutettu tekemään testamentti käyttämällä hyväksi hänen ymmärtämättömyyttään, tahdonheikkoutta tai riippuvaista asemaansa.

Käräjäoikeuden mukaan vanhus on testamentilla halunnut suosia hänelle läheistä ja häntä auttanutta ihmistä, jonka luona hän on asunut. Kantajat yrittivät kyseenalaistaa testamentin käräjäoikeudessa.

Tapauksen tekee harvinaiseksi se, että Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi maaliskuun lopussa saman naisen vanhuksen varojen käytöstä. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Tapahtumat sattuivat vuosina 2017-2018 Pohjois-Pirkanmaalla. Yli 90-vuotias jokapäiväisen avun tarpeessa oleva mies asui henkilökohtaisen avustajansa luona käytännössä täysihoidossa yli vuoden. Sinä aikana avustajana toimineella naisella oli pääsy miehen tileihin.

Vanhus kuoli esitutkinnan aikana. Hänellä ei ollut rintaperillisiä eikä elossa olevaa puolisoa. Myös hänen sisaruksensa kuolivat ennen syytteen nostamista. Vanhus oli vuodesta 2000 kihloissa häntä hoitaneen naisen äidin kanssa. Yhteydenpito jatkui äidin kuoleman jälkeen tiiviisti ja naisen perhe oli vanhukselle läheinen. Nainen myös otti vanhuksen luokseen asumaan kunnon heikentyessä.

Vanhuksen mukaan sukulaiset eivät olleet kovin paljon hänen kanssaan tekemisissä.

Sukulaisten pitää maksaa naisen oikeudenkäyntikulut

Käräjäoikeus tuomitsi aiemmin naisen törkeästä kavalluksesta, mutta paljon suuremman summan syytetystä törkeästä petoksesta häntä ei tuomittu. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi naisen törkeästä kavalluksesta vuoden ehdolliseen vankeuteen. Naisen pitää maksaa kuolinpesälle 40 190 euroa vaadittuine korkoineen.

Tuoreen Pirkanmaan perintöratkaisun mukaan nainen on kuolinpesän ainoa perillinen.

Aiempi tuomio tuli siitä, että nainen siirsi itselleen vanhuksen rahaa ja myönsi pelanneensa rahoja. Epäily naisen toimista heräsi jo vanhuksen eläessä ja poliisi ehti kuulla vanhusta esitutkinnassa. Vanhus oli esitutkinnassa kertonut, ettei olisi antanut rahaa, jos olisi tiennyt rahan menevän pelaamiseen.

Mies testamenttasi henkilökohtaiselle avustajalleen koko omaisuutensa. Tämä sisälsi rahaa lähes 150 000 euroa sekä yli miljoonan euron kiinteistöt ja puunmyyntituloja. Lisäksi avustaja sai vanhukselta velaksi 70 000 euroa. Perinnössä ja rahahyödyssä puhutaan näin ollen 1,3 miljoonasta eurosta.

Käräjäoikeuden mukaan testamentin laatimisen jälkeen naisen mahdollisesti suorittamilla varojen väärinkäytöillä ei ole merkitystä testamenttaushetken tilannetta arvioitaessa.

Kantajien pitää maksaa naisen lähes 33 000 euron oikeudenkäyntikulut. Tuomio ei ole lainvoimainen eli siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Lue lisää:

Henkilökohtainen avustaja vei vanhukselta oikeuden mukaan 40 000 euroa – avustajan saamasta 1,3 miljoonan perinnöstä ei sen sijaan tuomiota

Lue seuraavaksi