1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Stora Enso

Stora Enson maajohtaja Seppo Parvi Veitsiluodon tehtaan sulkemisesta: Muuta vaihtoehtoa ei valitettavasti löytynyt

Stora Enson mukaan paperin kysyntänäkymät ovat yhä heikot, ja koneita on markkinoilla liikaa.

Stora Enso
stora enso maajohtaja seppo parvi
Stora Enson maajohtaja Seppo Parvi.Markku Rantala / Yle

Stora Enson maajohtaja Seppo Parvi sanoo, että kysyntänäkymät ovat hyvät yhtiön kaikissa muissa liiketoiminnoissa paitsi paperissa. Yhtiö kertoi alkuviikosta aikovansa sulkea Kemin Veitsiluodon tehtaan.

– Hyvässä tuloksessamme on nähtävissä se, että paperia lukuun ottamatta kysynnässä on hyvää myötätuulta ja ollaan palautumassa niin sanotusti normaaliin. Mutta valitettavasti paperipuolella kysynnässä ei ole näköpiirissä sitä, että voitaisiin palata samoille tasoille kuin oltiin vuosi sitten, maajohtaja Seppo Parvi sanoo.

Hänen mukaansa tehtaiden sulkemiset ovat aina ikäviä päätöksiä, mutta muuta ei voida nyt tehdä. Tilanne on yksinkertaisesti niin vakava.

– Ottaen huomioon paperilaaduissa ja paperissa oleva negatiivinen kehitys meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin sulkea kapasiteettia. Ylikapasiteetti on niin suuri paperimarkkinalla tällä hetkellä, Parvi sanoo.

Hänen mukaansa yhtiö tutkii, voidaanko Veitsiluodon työntekijöille tarjota muista yksiköistä töitä.

– Katsomme myös sitä vaihtoehtoa, löytyisikö tehdasalueelle jokin muu toimija. Selvitykset ovat aivan alkuvaiheessa, joten niistä ei ole vielä mitään kerrottavaa.

Stora Enson operatiivinen liiketulos nousi tammi-maaliskuussa 328 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 180 miljoonasta eurosta. Liikevaihto kasvoi 3,1 prosenttia lähes 2,3 miljardiin euroon.

Lue myös:

Analyysi: Veitsiluodon koneet pannaan kylmäksi, ja taustalla on monta syytä – näihin virheisiin Suomen paperiteollisuus sortui

Luottamusmies: "Sysimustat tunnelmat" – Stora Enso sulkee Veitsiluodon tehtaan Kemissä, työt loppuvat 670 ihmiseltä

Lue seuraavaksi