Hyppää sisältöön

Alexander Puution kolumni: Häpesin pohjoismaista ajatusmalliani, kun keskustelin aborttiklinikalla kätilönä toimivan tuttavani kanssa

Yhdysvalloissa on tarkoituksellisesti tulehdutettu keskusteluilmapiiri, kirjoittaa Puutio.

Yhdysvalloissa voi oppia kaikenlaista, muun muassa sen miten helppoa on olla oikeassa täysin vääristä syistä.

Paikallinen keskustelu merkittävistä aiheista, kuten vaikkapa aseenkanto-oikeudesta, on yhä useammin tragikoomisissa mittasuhteissa vellovaa poliittista kädenvääntöä, jolla ei ole juuri mitään tekemistä pohjoismaisen periaatepohjaisen yhteiskuntasuunnittelun kanssa. Kansan kahtiajako on aitoa ja syvää, ja sen syyt juontavat identiteettipoliittisiin ajattelutapoihin, jotka eivät monen kohdalla koskaan ulotu sidosryhmien mainoslauseita syvemmälle.

Hihamerkkeihin sopivat iskulauseet ovat huolellisesti valmisteltujen älyllisten argumenttien sijaan uskontunnustuksia, jotka vahvistavat ryhmävälejä ja aktivoivat omia joukkoja petollisen tehokkaasti.

Sloganit kuten Make America great again ovat suosittuja siksi, että ne toimivat. Hihamerkkeihin sopivat iskulauseet ovat huolellisesti valmisteltujen älyllisten argumenttien sijaan uskontunnustuksia, jotka vahvistavat ryhmävälejä ja aktivoivat omia joukkoja petollisen tehokkaasti. Lopputuloksena on tarkoituksellisesti tulehdutettu ilmapiiri, jossa ajatuksellisesti monipuolisen keskustelun käyminen eri sidosryhmien välillä on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta.

Monen muun poliittisen vientituotteen tavoin yhdysvaltalainen "sloganomiikka" on jo rantautunut Suomeen. Esimerkiksi amerikkalaisen naisoikeusliikkeen "my body my choice" on Atlantin ylittäessään kääntynyt mainiosti yli 50 000 allekirjoitusta keränneeksi OmaTahto2020 -kansalaisaloitteeksi aborttilain muuttamiseksi itsemääräämisoikeusperusteiseksi.

Olen vahvasti abortin puolesta, kuten todennäköisesti suurin osa Suomessa kasvaneista ikätovereistani.

Olipa aloitteesta ja kampanjasta mieltä mieltä tahansa, abortin kaltaisia aiheita olisi mielestäni syytä lähestyä paljon monimuotoisemmista lähtökohdista.

Oma ajatteluni abortista oli ennen Yhdysvaltoihin muuttamista sokeaa automaatiota. Olen vahvasti abortin puolesta, kuten todennäköisesti suurin osa Suomessa kasvaneista ikätovereistani. Vieroksun Päivi Räsäsen ja Timo Soinin uskontoon pohjautuvia aborttikantoja. Ne ovat ummehtuneita. Koen myös aitoa järkytystä Puolan aborttilain äkkijyrkistä muutoksista.

Naisten itsemääräämisoikeuden turvaaminen on mielestäni itsessään tarpeeksi hyvä syy varmistaa, että turvallisia abortteja on helposti saatavilla. Tai näin ainakin ajattelin vielä muutama vuosi sitten.

Olen harvoin hävennyt pohjoismaista ajatusmalliani yhtä paljon kuin keskustellessani Etelä-Carolinassa aborttiklinikalla kätilönä toimivan tuttavani kanssa. Naisten oikeuksien puolustamisesta kumpuava moraalinen absolutismi voi luoda älyllisen ylemmyydentunteen, jonka pohjalta on sangen helppoa todeta yhdysvaltalainen venkoilu aborttioikeuden kanssa täysin takapajuiseksi ja koko terveysjärjestelmä pahaksi, naisten oikeuksia polkevaksi rakennelmaksi. Kovinkaan vakuuttaviksi argumenteiksi näistä ei kuitenkaan ole silloin, kun vastassa on keskustelija, jonka työnkuvaan kuuluu sikiön tuhoaminen sen jälkeen, kun se on poistettu naisen kehosta.

Vaikka pieniin silmiin ei olisi koskaan ehtinyt syttyä elon kipinää, tuttavani kertoi miten vaikeaa hänen on olla ajattelematta sitä, miten hänen jälkikäsittelyä varten paketoimansa leikkausjäte oli vielä muutamaa hetkeä aiemmin lapsi, jonka elämä katkesi muiden tekemiin päätöksiin.

On tärkeää ymmärtää, että me miehet katsomme asiaa sangen teoreettisesta ja paljon muita kliinisemmästä näkökulmasta. 

Hänen kanssaan käymäni keskustelu muistutti myös siitä, miten cis-miehenä abortista keskustelu on lähtökohtaisesti luksusta. Vaikka asia koskettaa meitä entisinä sikiöinä, nykyisinä isinä tai vaikkapa vasten tahtoamme perheettöminä yhteiskunnan jäseninä, emme joudu kasvotusten abortin ruumiillisen todellisuuden kanssa. Samoin kuin tipattomilla voi olla mielipiteitä alkoholismin hoidosta, on aborttikysymyksissä kuitenkin kuultava myös miesten ääniä. Tästä huolimatta on tärkeää ymmärtää, että me miehet katsomme asiaa sangen teoreettisesta ja paljon muita kliinisemmästä näkökulmasta.

Itse asiassa, hyvin harva meistä on koskaan käsitellyt aborttia täydellisen kokonaisvaltaisesti. Miesten lisäksi etuoikeutetusti abortista huutelevien joukkoon tuttavani lisäsi myös ne naiset, jotka eivät joudu tekemisiin teon veristen jälkiseuraamusten kanssa. Ajatuksen naisten oikeuksien etusijasta aborteista päätettäessä tuttavani taas torppasi kuittaamalla, että klinikalla jossa hän on töissä suurin osa abortoiduista sikiöistä on historiallisesti ollut tyttöjä. Tämän jälkeen minulla ei ollut asiaan lisättävää, sillä Suomesta saamani puheohjeet loppuivat siihen.

Hyvän ajattelun tunnistaa siitä, että se pyrkii rakentamaan siltoja seinien sijasta myös silloin, kun emme ole mistään samaa mieltä.

Kantani abortin suhteen ei ole juurikaan muuttunut, mutta uskon löytäneeni parempia syitä sen kannattamiseen. Osaan pätevästi vedota useaan tutkimukseen, joissa aborttien sallimisen on näytetty korreloivan naisten yleisen terveyden ja oikeudellisen aseman paranemisen (siirryt toiseen palveluun) sekä rikollisuuden vähenemisen kanssa (siirryt toiseen palveluun). Pystyn myös vastaamaan nohevasti väitteisiin siitä, että seksi olisi nykypäivänä suostumus vanhemmuuteen, ja vanhana agnostikkona uskonnollisten argumenttien alasampuminen onnistuu rutiinilla.

Tästä huolimatta minun on vaikea muistaa, että abortin vastustajat eivät välttämättä ole väärässä: he ovat yksinkertaisesti asiasta eri mieltä. Vielä hankalampaa on sisäistää, miten monet ovat kanssani laajemman aborttioikeuden puolella vääristä syistä.

Tämän johdosta osaltani jäi allekirjoittamatta OmaTahto2020 -kampanjan vetoomus. Vaikka olen kampanjan kanssa täysin samoilla linjoilla, aborttioikeuden typistäminen kysymykseksi yhden ihmisen tahdosta ei enää tunnu minusta täysin oikealta.

Ajattelimmepa aborttien vastustajien mietteistä mitä tahansa, räsäset, soinit sekä heidän lukemattomat kannattajansa ovat yhteiskuntamme jäseniä siinä missä mekin, eikä heidän näkemystensä halveksuminen vahvista omia argumenttejamme millään tavalla.

Hyvän ajattelun tunnistaa siitä, että se pyrkii rakentamaan siltoja seinien sijasta myös silloin, kun emme ole mistään samaa mieltä. Yhtään vastapuolen edustajaa ei ole maailmanhistoriassa käännytetty pelkkien iskulauseiden avulla. Päälle huutamisen sijasta meidän olisi hyvä oppia auttamaan muita hyväksymään lopputuloksemme, vaikka he eivät niitä tukisikaan.

Vaikeat päätökset ovat usein vaikeita hyvästä syystä ja mahdollisen elämän alun katkaisu on taatusti vaikeimmasta päästä. Niin kauan kun olemme ihmisinä erehtyväisiä, olemme itsellemme ja koko yhteiskunnalle päätöksistämme vähintään kunnon perustelut velkaa.

Alexander Puutio

Kirjoittaja on suomalaista monipuoluejärjestelmää Brooklynissa kaipaava nyanssin sekä syvästi vastavuoroisen keskustelun puolestapuhuja.