1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Poliisi ja palestiinalaiset ottivat yhteen Itä-Jerusalemissa - Yhdysvallat, EU ja YK vetoavat rauhan puolesta

Yli sata on haavoittunut kahakoissa, jotka jatkuivat jo toista yötä.

Gazan asukkaat osoittivat mieltään Israelia vastaan 23.4. 2021. Kuva: Ali Jadallah / Anadolu Agency/ABACAPRESS/ddp images

Israelin poliisin ja palestiinalaisten väliset yhteenotot ovat jatkuneet lauantain vastaisena yönä Jerusalemin palestiinalaisessa itäosassa. Kahakat alkoivat, kun poliisi esti palestiinalaisilta pääsyn osiin vanhaa kaupunkia, jossa muslimien on ollut tapana kokoontua ramadanin aikana.

Tilanne kärjistyi entisestään, kun paikalle saapui joukko marssilla olleita äärioikeistolaisia juutalaisia huutamaan "kuolema arabeille".

Perjantain vastaisen yön yhteenotoissa haavoittui Palestiinan Punaisen Puolikuun mukaan ainakin 105 ihmistä. Israelin viranomaisten mukaan haavoittuneita poliiseja on 20.

Perjantai-iltana puhkesi uusia väkivaltaisuuksia, kun tuhannet muslimit lähtivät al-Aqsan moskeijasta iltarukousten jälkeen ja vastassa oli kymmeniä aseistautuneita poliiseja. Palestiinalaiset heittelivät vesipulloja ja poliisi tainnutuskranaatteja. Myöhemmin yhteenotot levisivät eri puolille Länsirantaa.

Väkivaltaisuudet ovat herättäneet huolta ulkomailla. Yhdysvaltojen ulkoministeriön tiedottaja Ned Price tviittasi ministeriön olevan syvästi huolissaan tilanteesta. Hän vaati loppua väkivaltaiselle retoriikalle, ja myös EU ja YK vetosivat rauhan puolesta.

Videot lietsovat lisää väkivaltaa

Yhteenotot ovat jatkuneet Itä-Jerusalemissa siitä lähtien kun muslimien ramadan alkoi 13. huhtikuuta. Tunnelma on viime päivinä kärjistynyt entisestään. Nettiin on jaettu videoita, joilla nuoret palestiinalaiset käyvät ultraortodoksijuutalaisten kimppuun ja äärioikeistolaiset juutalaiset hyökkäävät arabeja vastaan.

Jerusalemin pormestari Moshe Lion sanoi neuvotelleensa palestiinalaisjohtajien kanssa mielettömän väkivallan lopettamiseksi. Lion sanoi yrittäneensä perua äärioikeistolaisten juutalaisten Lehava-marssin mutta poliisin ilmoittaneen marssin olevan laillinen. Lion muistutti, että poliisi on ottanut parin viime viikon aikana kiinni kymmeniä juutalaisia, jotka ovat hyökänneet arabeja vastaan.

Palestiinalaishallinto tuomitsi äärioikeistolaisten ryhmien väkivallan lietsonnan, joka on viime päivinä johtanut useisiin hyökkäyksiin palestiinalaisia siviilejä vastaan Jerusalemin vanhassa kaupungissa. Palestiinalaisten virallinen uutistoimisto Wafa vaati kansainvälistä yhteisöä suojelemaan palestiinalaisia hyökkäyksiltä, jotka sen mukaan ovat Israelin hallituksen tukemia.