1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. mielenosoitukset

Kenkäkapina keksi Turussa, miten järjestetään koronaturvallinen mielenosoitus ilmaston puolesta – turvavälit toteutuvat ja viesti näkyy

Järjestäjien mielestä ekokriisin huomioiminen ei voi odottaa pandemian rauhoittumista.

Kenkäkapina osoittaa mieltä Turussa koronaturvallisesti. Kuva: Turun Elokapina

Turun Elokapina on järjestänyt viikonlopun ajaksi Varvintorille Kenkäkapinan (siirryt toiseen palveluun). Kyse on koronaturvallisesta mielenosoituksesta, jolla halutaan kiinnittää huomiota ilmastoon ja ekokriisin.

Tapahtumaan tuotiin lauantai-iltaan mennessä satakunta kenkäparia ja useita kylttejä.

Kenkäkapinaan tuotiin lauantai-iltaan mennessä satakunta kenkäparia. Tapahtuma päättyy sunnuntai-iltana kello 18. Kuva: Turun Elokapina

Perinteisiä massamielenosoituksia ei koronan takia ole voinut järjestää turvallisesti, mutta puoluepoliittisesti sitoutumattoman ympäristöliikkeen, Elokapinan, Turun osaston mielestä ekokriisi ei odota pandemiaakaan.

Uutena ratkaisuna ilmastoviestin välittämiseksi kokeillaan nyt kenkämielenosoitusta. Osallistujat voivat tuoda Varvintorille kenkäparin tai useampiakin ja kyltin, josta ilmenee viesti päättäjille. Kaikki tämä voidaan toteuttaa turvavälejä tai kokoontumisrajoituksia rikkomatta.

Tapahtuma päättyy sunnuntaina kello 18. Sen jälkeen paikalle jätetyt kengät viedään kunnon mukaan joko Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän Vaateapu Karderoopiin tai muuhun kierrätykseen. Huonokuntoiset päätyvät jätteeksi.

Kenkiensä lisäksi moni osallistuja jätti myös viestin päättäjille ja kansalaisille. Kuva: Turun Elokapina

Järjestelyissä on ollut Elokapinan Turun ryhmän lisäksi mukana muitakin alueen ympäristötoimijoita. Enemmistö kengistä on tavallisten ihmisten paikalle tuomia.

– Kenkiä on tuotu ikävää säätäkin uhmaten. Kaupunkilaisten viesti on siis selvä. Ekokriisin torjumiseen kaivataan määrätietoisempaa otetta, sanoo Elokapinan Turun paikallisryhmän koordinaattori Ilmari Lahti.