1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Berliini

Puolen miljoonan berliiniläisen vuokrat laskivat viime vuonna – nyt vuokrat palautetaan ennalleen ja ale pitää maksaa takautuvasti takaisin

Arkea maailmalta: Berliini on kaupunki, jossa asumisen kalleus johtaa jatkuvasti yhteenottoihin, kirjoittaa Eurooppa-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen.

Berliini
Kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen.
Antti Haanpää / Yle, kuvankäsittely Harri Vähäkangas / Yle

BerliiniVappusatanen tämäkin.

Tulevana viikonloppuna, toukokuun alusta lähtien arviolta puolen miljoonan berliiniläisen vuokra nousee ainakin sadalla eurolla. Tai oikeastaan vuokra palautuu samalle tasolle, jolla se oli vielä ennen viime vuoden uudistusta.

Berliinin vuokrakattokokeilu päättyi, kun liittovaltion perustuslakituomioistuin totesi sen aiemmin tässä kuussa perustuslain vastaiseksi.

Kaupunkiosavaltion lakiin kirjattu vuokrakatto oli Berliinin demarijohtoisen vasemmistovihreän osavaltiohallituksen yritys hillitä alati kallistuvia vuokria.

Lain seurauksena arviolta 340 000–512 000 vuokralla asuvan vuokra laski vähintään sadalla eurolla, monilla useilla satasilla. Vuokranlasku riippui asuintalon rakennusvuodesta ja varustuksesta.

Matalammat vuokrat ehtivät olla voimassa viime vuoden helmikuusta. Perustuslakituomioistuimen päätöksen myötä vuokranalennukset pitää maksaa takaisin.

Lasku voi nousta yli tuhansiin euroihin.

Omassa tuttavapiirissä jättilaskuun oli osattu jo varautua. Vuokrakattolaki on jo alunperin kirjoitettu tavalla, joka jakoi oikeusoppineita. Sen kaatumista perustuslakituomioistuimessa osattiin odottaa.

Käytännössä moni berliiniläinen säästi joka kuukausi vuokra-alesta säästyneet rahat. Nyt heidän pitää maksaa koko potti vuokranantajalle takaisin. Välittömästi.

Osa vuokranantajista on tullut vastaan, eikä peri maksuja takautuvasti tai antaa niihin joustoa. Toiset ovat haistatelleet vuokralaisille vahingoniloisina (siirryt toiseen palveluun). Kaupunki on kehittänyt tukiohjelmia palautuksia varten.

Pyöräilijä ohittaa risteyksen ja taustalla asuinrakennuksia Berliinissä.
Berliinissä valtaosa ihmisistä asuu vuokralla. Filip Singer / AOP

Vuokrakaton kaatuminen perustuslakituomioistuimessa on alkanut nopeasti näkyä asuntoilmoitussivuilla.

Vielä alkuvuodesta saattoi törmätä ilmoitukseen, jossa tarjottiin ehdollista vuokrasopimusta. Vuokranantaja varasi sopimukseen option nostaa vuokraa heti, jos vuokrakatto perutaan.

Nyt sivustoille on tullut jälleen selvästi enemmän ilmoituksia hintavista vuokrakämpistä vanhoissa asuinrakennuksissa, joita vuokrasäännöstely koski. Hinnat alkavat karata useilla alueilla keskituloisten ulottumattomiin.

Berliini on vuokralaisten kaupunki. Pääkaupungissa alle neljännes asuu omistusasunnossa.

Onnekkaassa asemassa ovat ne vuokralaiset, joilla on vanha vuokrasopimus. Tuttavaperhe maksaa noin sadan neliön perheasunnosta vuokraa alle tuhat euroa kuussa alueella, jossa vastaavan asunnon kuukausivuokra on helposti 2000 euroa uuden vuokrasopimuksen tekevälle.

Toinen kaveriperhe pelkää menettävänsä edullisen vuokra-asuntonsa samalta alueelta sen jälkeen, kun ulkomainen asuntosijoitusyhtiö päätti ostaa koko asuintalon. Yhtiöllä on mainetta omistajana, joka yrittää päästä eroon vanhoista vuokralaisista remontoimalla vanhat talot luksusasunnoiksi.

Oma vuokrasopimukseni on ollut katkolla aina vuodenvaihteessa, mikä on ollut vuokranantajalle oiva tilaisuus yrittää korotuksia ennen sopimuksen uusimista.

Mielenosoittajat osoittavat mieltä gentrifikaatiota vastaan Berliinissä.
Berliinissä tuhannet ihmiset osoittivat mieltään Kreuzbergin ja Neuköllnin kaupunginosissa, kun perustuslakituomioistuin kumosi vuokrakaton huhtikuun puolivälissä.AOP

Kaupunki kasvaa, eikä rakentaminen pysy vauhdissa. Vuokrat ovat vuosikymmenen aikana arviolta kaksinkertaistuneet.

Vuokrakaton kaatuminen perustuslakituomioistuimessa nostatti heti päätöksen tultua Berliinissä tuhansien ihmisten mielenosoituksen, joka päätyi yhteenottoihin poliisin kanssa.

Asuminen ja se, kenellä on oikeus kaupunkitilaan, ovat Berliinissä jatkuva yhteenottojen aihe.

Lauantaina luvassa on todennäköisesti uusia yhteenottoja. Berliiniin on julistettu useita eri vasemmistoryhmien vappumielenosoituksia.

Asuminen on yksi protestien aiheista.

– Vuokrasuoja puuttuu, mutta vihamme säilyy. Tuomme sen tilaisuuden tullen taas kaduille, kirjoittaa yksi vappuna marssivista radikaaliryhmistä Twitterissä (siirryt toiseen palveluun).

Lue lisää:

Marcus, 32, asuu kimppakämpässä eikä tunne ketään, joka omistaisi asunnon Berliinissä – näin Euroopassa sinnitellään, kun vuokrat nousevat pilviin

Valokuvataiteilija Susanna Kirschnickin vuokra nousi 300 prosenttia – Berliini keskiluokkaistuu vauhdilla, ja se "tylsistyttää kaupungin"