1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Viime viikon tartuntaryppäät nostaneet koronan ilmaantuvuutta – koronanyrkki linjaa huomenna, jatkaako Kainuu perustasolla

Kaikkiaan Kainuuseen on kirjattu viime viikolta 13 tartuntaa.

Kainuussa positiivisten testien osuus 0,7 prosenttia kaikista tehdyistä testeistä, kiihtymisvaiheen raja on 1,0 prosentti. Kuva: Jarmo Nuotio / Yle

Kainuu on ollut pitkään koronavirusepidemian perustasolla. Kainuun ilmaantuvuusluku on nyt 27,8 tartuntaa 100 000 asukasta kohden viimeisen kahden viikon ajalta. Jäljitettävyys on sata prosenttia. Positiivisten testien osuus 0,7 prosenttia kaikista tehdyistä testeistä, kiihtymisvaiheen raja on 1,0 prosentti.

Tiistaina alueen koronakoordinaatioryhmä käsittelee kokouksessaan tilannetta ja tekee linjaukset epidemiatason mukaisesti

Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo, että viime viikolla tartuntaryppäissä on ollut kyse sekä matkaillessa saaduista tartunnoista että vapaa-ajan kokoontumisista, jotka ovat laajentuneet työ- ja perhepiiriin.

Viikonlopulta on tiedossa kaikkiaan viisi koronatartuntaa Kainuuseen. Lauantaina sote tiedotti, että perjantaina todettiin kolme uutta tartuntaa kajaanilaisilla. Tartunnat liittyvät alkuviikosta todettuun ryppääseen, joka ulottuu Terrafamen alueella työskentelevään pieneen ryhmään.

Lauantailta on yksi tartunta Ukrainasta tulleella kausityöntekijällä. Tartunta havaittiin maahantulotarkastuksessa. Lisäksi eilen sunnuntaina löytyi yksi tartunta jo karanteenissa olleella liittyen viime viikolla todettuun Terrafamen ryppääseen.

Kaikkiaan Kainuuseen kirjattiin 13 tartuntaa viime viikolta, tartunnat liittyvät yhtä lukuun ottamatta samaan Terrafamen ryppääseen.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.