1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulvat

Viileät säät pohjustivat maltillisen tulvakevään Pohjois-Pohjanmaan jokiin

Maalis-huhtikuun lämpöaalto säikäytti viranomaisia kertarysäyksellä tulevista tulvista, mutta viileys rauhoitti tilanteen.

Tulvat
Näkymä Kiiminkijoelle kevättulvan aikana.
Jääpadot ovat nostaneet vesiä paikoin Kiiminkijoen ranta-alueille ja katkoneet teitä. Tilanteen ennakoidaan rauhoittuvan nyt joksikin aikaa ennen sulamisvesien tuomaa toista tulvahuippua.Risto Degerman / Yle

Pohjois-Pohjanmaan joet ovat paikoin jo tulvahuipussaan, joka tänä keväänä on keskimääräistä pienempi.

Vesistöseurantaa tekevän Suomen ympäristökeskuksen mukaan esimerkiksi Pattijoki on arvioidussa huipussaan, ja myös Siika- ja Kalajoella virtaamat ovat pysyneet useita päiviä samalla tasolla.

Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskuksen vesitalousasiantuntija Riku Eskelisen mukaan maakunnan eteläosan jokien vedenkorkeudet ja virtaamat kääntyvät vähitellen laskuun, ja tulvat jäävät keskimääräistä pienemmiksi. Maalis-huhtikuun vaihteessa tilanne näytti paljon huolestuttavammalta, kun lämpömittarissa oli lähes kesäisiä lukemia.

– Se alkoi tosi nopeasti, ja suunnittelimme jo jäänsahauksia Oulun eteläpuolisiin jokiin. Osassa ehdimme aloittaakin, mutta isompiin toimiin ei tullut tarvetta, kertoo Eskelinen.

Jääpadot puolestaan ovat aiheuttaneet ongelmia pohjoisemmilla joilla. Esimerkiksi Kiiminkijoella kevään ensimmäinen tulvahuippu ajoittuu ennusteiden mukaan näihin päiviin. Suomen ympäristökeskuksen ennusteen mukaan jääpadot ovat mahdollisia lähipäivinä myös Kuiva- ja Simojoella. Vedet nousevat vielä toukokuussa sulamisvesien takia.

Ii- ja Oulujoen vesistöalueilla tulvatilanne on rauhallinen, vaikka vedenkorkeudet ja virtaamat ovatkin paikoin kasvussa. Iijoella odotetaan vielä toista tulvahuippua toukokuun puolen välin paikkeille.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.