1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Hyrynsalmi

Puolangalle ja Hyrynsalmelle suunnitellaan uusia päiväkoteja

Puolangalla päiväkoti rakentuu leasing-rahoituksella, Hyrynsalmella uusi päiväkoti sijoittuu yhtenäiskoulun välittömään läheisyyteen.

Puolangan kunta rakentaa päiväkodin komelle ryhmälle, mutta siinä huomioidaan myös laajennusmahdollisuus. Kuva: Risto Koskinen / Yle

Hyrynsalmi ja Puolanka ovat saamassa uudet päiväkodit.

Puolangalla kunta rakentaa uuden päiväkodin, joka suunnitellaan kolmelle ryhmälle eli noin 50–60 lapselle sopivaksi. Rakentamisvaiheessa huomioidaan laajennusmahdollisuus. Tekninen toimiala kilpailuttaa rakennusurakan, ja valtuusto on hyväksynyt tilojen rakentamisen leasing-rahoituksella talousarvion yhteydessä.

Kuntarahoituksen leasing-rahoitukseen sisällytetään myös purkukustannukset. Lisäksi Kuntarahoitus Oyj:lle vuokrataan noin 2 700 neliömetrin tontti sopimuksen kestoajaksi.

Hyrynsalmella päiväkodin rakentamishanke etenee valtuuston käsittelyyn. Kunnanhallitus on hyväksynyt hinta-arvion, joka on noin 1,5 miljoonaa euroa. Valtuuston käsittelyn jälkeen hankkeen kilpailutus alkaa. Rakentaminen on myös tarkoitus aloittaa mahdollisimman pian. Uusi päiväkoti sijoittuu yhtenäiskoulun välittömään läheisyyteen.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.