1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Joe Biden

USA-asiantuntija Anu Partasen mielestä Bidenin suurin uudistus ei ole ilmastolupaus vaan lapsilisä: "Amerikkalaisittain se on mullistava ajatus"

Presidentti Joe Bidenilla tulee tällä viikolla täyteen 100 päivää Yhdysvaltojen presidenttinä. Pohjoismaista ja amerikkalaista yhteiskuntamallia vertaillut Anu Partanen näkee yhdeksi suurimmaksi uudistukseksi elvytyspakettiin sisältyvän lapsilisän.

Joe Biden
USA-asiantuntija Anu Partanen presidentti Joe Bidenin sadan päivän saavutuksista
USA-asiantuntija Anu Partanen presidentti Joe Bidenin sadan päivän saavutuksista

Yhdysvaltojen kansalaisena Anu Partanen on seurannut läheltä maan politiikan muuttumista. Puoli seitsemän -ohjelman haastattelussa häneltä kysyttiin, mitkä asiat hän näkee tärkeimpinä uudistuksina Joe Bidenin sadan ensimmäisen presidenttipäivän aikana.

– Iso asia on tietysti koko ilmastokysymys. Donald Trump veti koko kautensa ajan ympäristönsuojelua ja ilmastotaistelua alaspäin. Nyt Bidenin fokuksena on laittaa tuhansia miljardeja siihen, että siirrytään vihreämpään energiajärjestelmään. Se on tietysti valtava asia koko planeetalle.

Tavallisen kansalaisen näkökulmasta Partanen nostaa ilmastolupauksiakin suuremmaksi uudistukseksi perhetuet – varsinkin elvytyspaketin lapsilisän.

– Elvytyspaketeissa on valtavasti perheille suunnattuja etuuksia, jotka eivät ehkä meistä kuulosta valtavan suurilta. Siellä on esimerkiksi lapsilisä. Se on aluksi pariksi vuodeksi, eikä vielä tiedetä tuleeko siitä pysyvä. Se on kuitenkin kaikille lapsille 3000 dollaria vuodessa, jokaiselle perheelle joka ansaitsee alle 150 tuhatta dollaria vuodessa.

– Amerikkalaisesta näkökulmasta tällainen automaattinen, jokaista perhettä tukeva apu on mullistavaa ajattelua, koska yleensä siellä on katsottu hyvin tarkkaan, oletko tarpeeksi köyhä saadaksesi tukea.

Kaikkea ei voi päättää itse

Anu Partanen työskentelee johtavana asiantuntijana Helsingissä toimivassa Nordic West Office -konsulttiyhtiössä vastuualueenaan erityisesti Yhdysvaltojen politiikan ja talouden kehityskulut.

Partanen julkaisi vuonna 2016 teoksen The Nordic Theory of Everything: In Search of a Better Life, joka vertailee pohjoismaista ja amerikkalaista yhteiskuntamallia. Kirja käsitteli muun muassa koulutusta, vanhempainvapaita ja päivähoitoa.

– Halusin tarkkailla aiheita amerikkalaisille hyvin rakkaiden ajatusten, kuten vapauden käsitteen kautta. Ihailen valtavasti sitä, että monelle amerikkalaiselle kaikkein tärkein arvo on, että saa tehdä valinnat ja päättää asioistaan itse.

Partasen mukaan siitä, että elämässä on myös paljon asioita, joista ei voi itse päättää, syntyy ristiriita.

– Ei sellaisia asioita kuin esimerkiksi syöpähoito voi järjestää itse, ei valita eikä kilpailuttaa, ja siinä on ristiriita, joka tekee elämästä vaikeaa.

Katso Anu Partasen koko haastattelu Yle Areenasta: