1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pilvibongaus

Mantelipilven näkeminen riemastuttaa aina kauppatieteiden opiskelija Anselmi Aumoa, 22, jolle pilviharrastus oli aluksi vain vitsi

Pilviharrastaja sai yllättäen kaverinsakin innostumaan taivaan hattaroista. Pilvisukuun kuuluu kymmenen pilveä, joista on olemassa lukuisia muunnoksia.

Pilvibongaus
Anselmi Aumo harrastaa pilvivalokuvaamista.
Jyväskylän satama on yksi Anselmi Aumon suosikkipaikoista pilvien tiirailuun ja kuvaamiseen.Niko Mannonen / Yle

Pumpulinen kumpupilvi lipuu auringon eteen. Anselmi Aumo, 22, maistelee päärynäjäätelötötteröä Jyväskylän satamassa ja silmäilee puolipilviselle kevättaivaalle.

Aumo on harrastanut viime vuodet pilvien bongausta.

Yksittäiset tornimaiset kumpupilvet olisivat jyväskyläislähtöisen nuorukaisen silmille erityistä karkkia. Nyt niitä ei näy.

– Tornimaisia pilviä syntyy helteisinä kesäpäivinä pystyvirtauksista, kun lämmin ilma nousee ylöspäin. Lähes pilvettömällä sinitaivaalla leijuvat yksittäiset tornipilvet ovat ihan lemppareitani.

Poutapilvi
Pilvien yksilöllisyys ja moniulotteisuus kiehtoo Aumoa. Helteisten kumpupilvien nopea muuttuminen jättimäisiksi ukkospilviksi on pilviharrastajan mielestä yksi upeimpia luonnonnäytelmiä.Mika Kanerva

Nuoren miehen pilviharrastus on kausiluonteista. Talvisin ja syksyisin taivaan peittää usein yhtenäinen, harmaa pilvilaatta. Silloin kamera saa pysyä laukussaan.

Paahtavat kesäpäivät saavat sen sijaan Helsingissä Aalto-yliopistossa opiskelevan miehen liikkeelle.

Silloin kauppatieteiden opiskelija pistää kuulokkeista musiikkia korville, nappaa järjestelmäkameransa mukaan ja harppoo ulos.

Järven tai meren rannat ja korkeat mäet ovat parhaita paikkoja pilvien bongaukseen. Niiltä on esteetön näky taivaalle, ja vedestä haihtuva vesi nostaa uusia pilviä esiin.

– Pilvet täydentävät maisemia upeasti. Tavallinenkin maisema muuttuu erityisen kauniiksi, kun taustalle nousee vaikkapa pari muhkeaa ukkospilveä.

Vitsillä pilvet Instaan

Nuori pilviharrastaja zoomaa kameraansa kohti taivasta. Jyväsjärven yllä tanssii joukko aaltomaisia hahtuvapilviä.

Valokuvauksen Aumo aloitti jo alle kouluikäisenä isänsä kameroilla. Pitkään toivomansa pokkarin hän sai 11-vuotissyntymäpäivälahjaksi. Kuvaamisen ansiosta arvostus luontoa kohtaan kasvoi.

Kolme vuotta sitten säämiehenä armeijassa pilviharrastus lähti kiitoon. Tikkakoskella ilmavoimissa hän oppi tunnistamaan pilvilajeja ja ymmärtämään pilvien sääilmiöitä.

– Armeijassa luontokiinnostukseni kohdentui juuri pilviin. Nopeasti huomasin Iphonen kamerarullan täyttyvän pelkästään pilvien kuvista.

Aumo esitteli valokuva-aarteitaan kavereilleen, mutta ei saanut ikätovereiltaan vastakaikua. Hän päätti vitsillä perustaa kuvilleen oman Insta-tilin lempinimensä mukaan: ansunpilvet.

Harvinaisempi harrastus herättää nyt myös Aumon kaveripiirissä aitoa kiinnostusta.

– Nyt kaveritkin ovat ruvenneet lähettelemään omia kuviaan pilvistä ja kyselemään, että mikä pilvi tämä on. Olen saanut faneja, jotka lähettävät pilvikuviaan ja toivovat tililleni esimerkiksi ukkos- ja myrskypilvistä kuvia.

Anselmi Aumo harrastaa pilvivalokuvaamista.
Aumon vanhemmat veivät häntä jo pienenä paljon luontoon, mökille ja luontopoluille. Isä opetti hänet myös kuvaamaan.Niko Mannonen / Yle

Mantelipilvi, helmiäispilvi ja jalaspilvi

Moni on Aumon mielestä tietämättään pilvifani.

– Kauniin ja upean maiseman eron tekevät pilvet. Kun vaikka järvimaisemassa tummat pilvet kohtaavan pinkissä taivaanrannassa, saa se monen huokailemaan ihastuksesta.

Hän ei merkitse näkemiään pilviä ylös, ainoastaan valokuvaa ne muistiin.

Upein hänen bongaamansa pilvi oli kaksi vuotta sitten yksi mantelipilvi, jonka tuuli oli tuupannut Skandeilta, vuoristosta Norjan ja Ruotsin rajalta, ilmavirran tuomana.

– Yhtenä kesäiltana huomasin koti-ikkunasta Samulinrannassa aivan ihmeellisen yksittäisen pilven lillumassa keskellä taivasta. Ufon näköinen mantelipilvi vasten vaaleanpunaista taivaanrantaa oli aivan mahtava näky.

Aumo ryntäsi ilta-auringon värjäämään rantaan ikuistamaan yksinäisenä harhailevaa lautasmallista pilveä. Myöhemmin hän tutki sääennustuksia ja sai selville paikalle purjehtineen pilven lähtösataman.

Anselmi Aumo harrastaa pilvivalokuvaamista. Kuvassa pilvi auringonlaskun aikaan.
Auringonlaskut ovat otollisinta aikaa pilviharrastukselle. Aumo ei ihmeekseen tunne ketään toista, joka harrastaisi pilviä.Anselmi Aumo

Eri pilvilajeja on olemassa lähes loputtomasti.

Pilvet voidaan Aumon mukaan lajitella kahteen eri kategoriaan: ulkonäön ja korkeuden perusteella.

Ulkonäön mukaan on olemassa esimerkiksi erilaisia kerrospilviä, kumpu- eli cumuluspilviä tai vaikkapa cirruspilviä eli höyhenmäisiä untuvapilviä.

Nimi muistuttaa usein pilven muotoa, kuten koukkupäiset jalaspilvet näyttävät reen jalakselta.

Korkeuden perusteella pilvet erotellaan ylä- ja alapilviin sekä keski- eli altopilviin.

Ulkonäön ja korkeuden perusteella lajitellut pilvet voidaan vielä yhdistää keskenään eli nimeksi saadaan esimerkiksi altocumulus.

Kaikille ilmainen harrastus

Viime vuosi lisäsi entisestään Aumon mieltymystä pilviin. Nuori mies käänsi usein etäluentojen aikana katseensa pois läppäristä ulos.

– Tekee hyvää välillä leputella silmiä taivaankannesta riippuvissa pilvissä. Ne tuovat iloa ja rauhoittavat mieltä.

Aumon mukaan pilviharrastus on helppo aloittaa.

– Sen kun vain marssii ulos ja nostaa katseen kohti taivasta. Kännykälläkin saa pilvistä ihan hyviä kuvia. Youtubesta löytyy vaikka kuinka paljon eri opetusvideoita pilvien eri lajeista.

Auringonlaskut antavat pilville oman erityisen säväyksensä.

– Kun aurinko laskee, se valaisee myös pilven pohjaa. Taivaankansi värjäytyy hohtavan vaaleanapunaiseksi tai oranssiksi. Siihen kun yhdistyvät jättimäiset myrskypilvet, ei voi kuin ihailla.

Aumoa harmittaa, kun hän missasi viime vuonna kavereidensa Jyväskylässä bongaamat helmiäispilvet. Hän oli itse juuri silloin valitettavasti Helsingissä.

– Helmiäispilvet ovat hohtavia jääkiteistä sekä rikki- ja typpihaposta syntyneitä pilviä, jotka ovat väriltään pastellimaisia. Niitä näkyy aika harvoin ja vain tietynlaisissa olosuhteissa talvisin.

Yksi pilvi, jonka nuori pilviharrastaja haluaisin myös ehdottomasti bongata, on mammatuspilvi.

– Mammatuspilven pohja on kumpuileva ja se näyttää siltä kuin siitä tippuisi jättimäisiä maalitippoja.

Anselmi Aumo harrastaa pilvivalokuvaamista. Kuvassa pilvet muodostavat valkoisen seinämän vuoristoisessa rantamaisemassa.
Vuoristojen aaltomaiset pilvet saavat paljon tykkäyksiä Aumon Instatilillä. Hän iloitsee, että on saanut Instagramin kautta muitakin nuoria innostumaan pilvien maailmasta.Anselmi Aumo

Nuori mies on myös ulkomaanmatkoillaan onnistunut näkemään erityisiä pilviä. Hän toivoo jonain päivänä pääsevänsä matkustamaan Yhdysvaltoihin, jossa voi bongata Supercell-myrskypilviä, pyörremyrskyjä ja hurrikaaneja.

Vuoristojen aaltomaiset pilvet myös kihelmöivät mielessä.

Haaveena yläilmoista pilvien tähyily

Satamassa Aumo esittelee juuri nappaamaansa kuvaa, jossa lokki ja palleropilvi kohtaavat.

Urheilullisella nuorella miehellä on menoa joka sormelle. Hän harrastaa pilvien lisäksi tennistä, jääkiekkoa, jalkapalloa ja musiikkia. Hän opiskelee myös ilmailua, josta on saanut lisää oppia pilvistä ja sääilmiöistä.

Aumo pystyy ennustamaan lähituntien säätä. Hän tietää esimerkiksi, että jalaspilvet ovat merkki lähestyvästä sadealueesta.

Pilvifanin suvussa harrastetaan ilmailua ja hän on päässyt muun muassa enonsa lentokoneen kyytiin ihailemaan pilviä. Hän haaveilee oppivansa joskus itse lentämään.

– On mahtava nähdä pilviä eri perspektiivistä. Toivon pääseväni joskus vielä lentäen kuvaamaan pilviä yläilmoista. Parasta on päästä sukeltamaan suoraan pilveen.

Anselmi Aumon ottama pilvikuva lentokoneesta.
Otos Aumon enon lentokoneeen kyydistä. Pilviharrastaja ei välttämättä haluaisi olla ammatiltaan lentäjä, mutta toivoisi työssään saavansa olla taivaan ja pilvien parissa.Anselmi Aumo

Aumo sai mieleisensä kesätyöpaikan. Hän pääsee vantaalaiseen yritykseen kehittämään säähavaintoihin liittyvää teknologiaa.

Nuori pilviharrastaja toivoo tulevaisuuden ammatinkin liittyvän jotenkin ilmailuun. Hän pääsisi siinä yhdistämään kaksi itselleen tärkeää asiaa: pilvet ja lentämisen.

Voit keskustella aiheesta lauantaihin kello 23.00 saakka.

Lue seuraavaksi