1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikennesuunnittelu

Valtatien 3 yleissuunnittelu Helsingbyn ja Laihian välillä jatkuu – nyt tehdään lisäselvityksiä

Yleissuunnitelmasta tulleen palautteen mukaan puolet alueen asukkaista vastustaa ja puolet kannattaa suunnitelmaa. Lisäselvitystarpeiden takia yleissuunnitelman valmistuminen siirtyy syksylle 2021.

Valtatie 3 yleissuunnittelman valmistuminen helsingbyn ja Laihian välillä siirtyy syksyyn. (arkistokuva) Kuva: Mirva Ekman / Yle

Valtatie 3 yleissuunnitelu Helsingbyn ja Laihian välillä jatkuu. Yleissuunnitelmasta tulleen palautteen mukaan puolet alueen asukkaista vastustaa ja puolet kannattaa suunnitelmaa.

Palautetta tuli runsaasti ja sen perusteella hankkeen ohjausryhmä on päättänyt, että kevään aikana tehdään lisäselvityksiä mahdollisista uusista ratkaisuista, jotka tukeutuvat nykyiselle tielinjalle.

Lisäselvitystarpeiden takia yleissuunnitelman valmistuminen siirtyy syksylle 2021. Tiesuunnitelman toteuttaminen vaatii myös eduskunnan päätöksen rahoituksesta.

Nykyiset liikennejärjestelyt eivät vastaa liikennemäärien ja valtatien 3 palvelutason vaatimuksia. Tämä aiheuttaa ongelmia kuljetusten toimivuuden lisäksi myös henkilöautoliikenteen sujuvuudelle sekä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuudelle.

Yleissuunnitelma laaditaan nykyisen valtatien linjaukseen tukeutuvalle vaihtoehdolle.