1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. satamat

Kuopion sataman uusi aallonmurtaja tarjoaa hienot puitteet, nyt puuttuvat vain toimijat – "Maisemia katsellessa maistuisi kupponen kahvia"

Aallonmurtajalle saisi pystyttää vaikkapa kesäterassin, mutta tulijoita ei ole vielä ilmoittautunut.

Aallonmurtajalle olisi lupa pystyttää kesäterassi. Kuva: Petri Julkunen / Yle

Kuopion uudelle aallonmurtajalle ei ole vielä ilmoittautunut yrittäjiä tulevalle kesälle, paikalla jo olevaa ravintolalaivaa lukuun ottamatta.

Kuopion kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys on saanut luvan väliaikaisiin kesäterasseihin myös aallonmurtajalle, eli esimerkiksi myyntipaikkoja olisi nyt tarjolla.

Uudella aallonmurtajalla puitteet ovat toiminnanjohtaja Tilla Martikaisen mukaan kunnossa ja tarjoavat mahdollisuuden monenlaiseen toimintaan.

Kävijöitäkin alueella riittää, sillä moni käy vähintään katsastamassa uuden paikan. Nyt aallonmurtajalle tarvittaisiin vain yrittäjät, jotka lisäisivät alueen vetovoimaa jatkossakin.

– Nyt kun saataisiin alueen sisältö kuntoon, eli toimijat. Sinne sopisi esimerkiksi pientapahtumia tai myyntitoimintaa. Alue tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet vaikkapa pop up -tyyppiseen toimintaan, Martikainen sanoo.

Hän itse toivoisi alueelle esimerkiksi kahvilaa, josta saisi hyviä erikoiskahveja ja pientä purtavaa.

– Että voisi tässä istuskella ja samalla nauttia jotain. Toisaalta myös liikkujia ja vapaa-ajanviettäjiä varten voisi olla jotain muutakin toimintaa tarjolla.

Aallonmurtajalla olisi tilaa monenlaiselle toiminnalle. Kuva: Petri Julkunen / Yle

Kaupunkikeskustan kehittämisyhdistyksen toiminnanjohtaja arvelee, että epävarma koronatilanne hillitsee vielä yrittäjien suunnitelmia. Lisäksi aallonmurtajalle on suunnitteilla saunamaailma, jonka rakentaminen voi aiheuttaa alueelle tulevaisuudessa meluhaittaa ja trafiikkia. Sekin voinee mietityttää yrittäjiä.

Muuten Martikainen ei keksi, mikä puitteissa voisi olla vikana.

– Sataman alueella on paljon vahvuuksia, kuten maisemat.