1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tammerkoski

Tampereella elää unelma vapaasta Tammerkoskesta – kansanliike perusteilla, sähkölaitoksella valmiit suunnitelmat

Idea ei ole uusi, sillä asiasta on tehty kuntalaisaloite vuonna 2014. Sähkölaitos on laskenut kosken vapauttamiselle myös hintalapun: se on noin 120 miljoonaa.

Ilkka Palmu sai juttukaverikseen tiistaina Tampereen sähkölaitoksen toimitusjohtajan Jussi Laitisen. Kuva: Juha Kokkala / Yle

Unelma Tammerkosken kuohujen vapauttamisesta on herätetty henkiin Tampereella.

Nyt asian puolesta rumpua paukuttaa tamperelainen Ilkka Palmu. Hän sanoo saaneensa idean Tammerkosken vapauttamisesta kalassa ollessaan.

– Olen ammatiltani osin toimittaja ja aloin selvittää asiaa. Kävi ilmi, että asiasta on tehty kuntalaisaloite noin seitsemän vuotta sitten.

Palmulla oli tiistaina iltana treffit Tampereen sähkölaitoksen toimitusjohtaja Jussi Laitisen kanssa.

Palmu kertoo olleensa noin kuukausi sitten ensi kerran yhteydessä sähkölaitoksen johtoon ja yllättyneensä siitä, että Tampereen sähkölaitoksella on valmiit suunnitelmat Tammerkosken vapauttamiseksi.

Tammerkosken patosillalle tiistaina tullut Laitinen muotoilee asian hiukan eri sanoin.

– Valmis suunnitelma meillä on ollut miten jonain päivänä korjataan näitä laitoksia. Siinä meillä on osana pitkän tähtäimen suunnitelmaa mietitty, että meillä on vaihtoehtona mennä myös Tampereen kannaksen alitse, tehdä tähän tunneli ja laittaa turbiini sinne.

Iso hintalappu

Laitinen sanoo, että nykytilanne ei ole sähköntuotannon kannalta ideaali.

– Nythän tässä on kolmessa portaassa laitoksia ja se ei ole kovin tehokas tapa. Historia on ajanut tähän tilanteseen.

Investointi olisi kuitenkin iso.

– Louhinnan hinta olisi noin 80 miljoonaa ja siihen muut investoinnit päälle, niin ollaan noin 120 miljoonassa. Ja tämä on alustavaa laskelmaa.

Laitisen mukaan lopullista laskelmaa ei lähdetty tekemään, koska Tammerkosken vesivoiman arvo on pörssiin myytynä 2–3 miljoonaa euroa vuodessa.

– Sillä ei kovin isoja kuoletuksia tehdä, Laitinen sanoo.

Kansalaisliike viritteillä

Ilkka Palmua kustannus ei hirvitä. Hän uskoo että esimerkiksi turisteja kiinnostaisi kukoistava koski. Hänen visioissaan lohi nousee ja raakku palaa Tammerkoskeen.

Palmu sanoo, että ensi kesänä perustetaan yhdistys nimeltä Tammerkosken tulevaisuus.

– Haluan, että tätä ajatusta lähtee viemään eteenpäin yhdistys, johon pääsevät kaikki. Tämä on kaikkien tamperelaisten asia, Palmu sanoo.

Aiemmissa selvityksissä on tullut esille Tammerkosken patojen tärkeys vesistön sääntelylle.

Lue myös:

Kuntalaisaloite Tampereella: Vapauttakaa Tammerkosken kuohut

Kuuntele Ilkka Palmun ja Jussi Laitisen haastattelu tästä!

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pirkanmaalla.

Lisää Pirkanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.