1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sotaveteraanit

"Sitkein, kovin ja suurenmoisin ihminen, jonka olen ikinä tuntenut" – nuoret kirjoittivat koskettavat kirjeet veteraaneille, jotka rakensivat heille kotimaan

Kirjeiden kirjoittaminen veteraaneille ja lotille tuo historian tapahtumat lähemmäksi nuoria.

8-luokkalaiset kirjoittivat veteraaneille ja lotille kirjeet, joista paistaa kiitollisuus
8-luokkalaiset kirjoittivat veteraaneille ja lotille kirjeet, joista paistaa kiitollisuus

Hän oli sitkein, kovin ja suurenmoisin ihminen, jonka olen ikinä tuntenut tai tulen koskaan tuntemaan. Hän kertoi joskus täpäristä tilanteista ilmavalvontatornissa, jatkuvasta pelosta, sillä hänen miehensä oli sotilaana rintamalla, sekä vanhemmilleni hän oli kertonut hurjia desanttitarinoita. Minusta se kuulosti kamalalta, mutta isomummo oli aina reipas kaikesta kokemastaan huolimatta. Siksi opin kunnioittamaan häntä ja koko hänen sukupolveaan.

Näin kirjoittaa Haminan Pappilansalmen koulun 8-luokkalainen Pihla Kriktilä kiitoskirjeessään lotille. Kirjeessään hän kertoo edesmenneestä isomummostaan, joka oli ilmavalvontalotta.

Pappilansalmen koulun 8-luokkalaisilla oli tehtävänään kirjoittaa kirjeitä veteraaneille tai lotille. Kriktilästä oli luontevaa kirjoittaa nimenomaan lotille.

– Minulla on heille enemmän sanottavaa, sanoo Kriktilä.

Haminan seudun veteraanit ja lotat saavat pian postia, kun nuorten kirjoittamia kiitoskirjeitä toimitetaan perille. Tiistaina on vietetty kansallista veteraanipäivää.

Kuuntele tästä, millaisia kirjeitä Pappilansalmen koulun 8-luokkalaiset ovat kirjoittaneet veteraaneille ja lotille. Toimittajana Kirsi Lönnblad.

Kiitollisuus näkyy kirjeissä

Pappilansalmen koulun historian lehtori Titta Erkkilä kertoo liikuttuneensa lukiessaan näitä 8-luokkalaisten kirjoittamia kirjeitä. Kiitollisuus veteraanien työstä, lottien työstä ja itsenäisyydestä tulee kirjeistä hyvin ilmi.

– Aina sanotaan, että nuoret eivät ehkä ole kiinnostuneita siitä, mitä on tapahtunut. Näistä kirjeistä näkyy syvä kiitollisuus, sanoo Erkkilä.

Kirjoittaminen tuo historian lähelle

Pappilansalmen koulun 8-luokkalaisille suunnatun kirjoituskilpailun kehittivät eläköitynyt poliisi Jarkko Lappeteläinen ja Haminan-Vehkalahden Sotaveteraanit -yhdistys yhdessä koulun äidinkielen, historian ja yhteiskuntaopin opettajien kanssa. Raati palkitsi parhaimpien kirjeiden kirjoittajat.

Erkkilän mukaan kirjeiden kirjoittaminen veteraaneille ja lotille on loistava tapa tuoda historiaa lähemmäs nuoria.

– Opetussuunnitelmallisesti tämä vastaa historiallisen empatian tavoitteeseen. Nuorilla ei oikeastaan enää ole sodan käyneitä sukulaisia elossa. Tässä pääsee vähän lähemmäksi niitä sodan käyneitä veteraaneja ja lottia, kertoo Erkkilä.

Liput liehuvat kansallisen veteraanipäivän kunniaksi, niin myös Haminassa Pappilansalmen koulun pihalla. Kuva: Krista Kierikka / Yle

Lotat tekivät tärkeää työtä

Historiantunneilla on käsitelty Suomen sotia. Palkittujen kirjoittajien joukossa olevan Pihla Kriktilän lisäksi myös palkittu Jenna Pellinen päätti kirjoittaa kirjeen lotille.

– Sota ei ollut pelkästään sotilaiden harteilla, vaan lotat tukivat siellä taustalla, kertoo Pellinen.

Kirjeessään Pellinen muistuttaa, kuinka tärkeitä tehtäviä lotilla oli.

Sota ei ole helppo paikka. Se vaatii sinnikkyyttä ja selkeää ajattelua. Te toimitte sotilaiden taustajoukkoina ja teidän asemaanne ei pidä missään tapauksessa väheksyä. Työnne oli todella tärkeää sotilaille ja koko Suomelle. Teillä ja muilla lotilla oli sodassa paljon tärkeitä tehtäviä. Tehtävänänne oli sotilaiden ruokkiminen ja haavoittuneiden hoitaminen. Hoiditte myös puhelinkeskuksia, virastojen paperitöitä ja valvoitte ilmatilaa.

Veteraanit näkivät pommitukset ja kuulivat laukaukset

Palkittuihin kirjoittajiin kuuluva Niilo Heiskanen kertoo, että suvussa on puhuttu sodasta.

– Minulla on sukulaisia, jotka ovat olleet evakkoina, sanoo Pellinen.

Kirjeessään hän ottaa esille sen, ettei veteraaneja voi kiittää riittävästi heidän ponnistuksistaan itsenäisen Suomen eteen.

Minä en kestä sitä asiaa, että sinun on pitänyt nähdä kaikki pommitukset ja kuulla aseen laukaukset paikan päällä ja me muut näemme sodat vain elokuvista emmekä saa todellista tietoa sota-ajan tapahtumista.