1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronapandemia

Meri-Lapista on löytynyt kahta virusmuunnosta: kiihtymisvaihe jatkuu ja lakkiaisten siirtoa syksyyn suositellaan

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiristä on löytynyt sekä koronaviruksen britti- että afrikkalaismuunnosta. Alueellinen pandemiatyöryhmä on päättänyt, että alue jatkaa kiihtymisvaiheessa, koska leviämisvaiheen kriteerit eivät vielä täyty.

koronapandemia
Suomalaisia ylioppilaslakkeja.
Länsi-Pohjan alueellinen pandemiatyöryhmä suosittelee kevään ylioppilasjuhlien siirtämistä syksyyn.Kaisa Siren / AOP

Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiristä on löytynyt sekä koronaviruksen britti- että afrikkalaismuunnosta. Afrikkalaismuunnosta löytyi viime viikon tartunnoista viisi tapausta.

– Brittimuunnoksia on kaikkiaan toistakymmentä tapausta, joista osa on aiemmin todettuja ja osa arvioita, koska Norrbottenissa valtavirus on tällä hetkellä brittityyppi, kertoo johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila.

Kiihtymisvaihe jatkuu

Koronaepidemian kiihtymisvaihe jatkuu Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä.

– Epidemiatilanne on Länsi-Pohjassa viime viikkoina vaikeutunut, mutta leviämisvaiheen kriteerit eivät alueella vielä täyty, perustelee pandemiatyöryhmä tiedotteessaan.

Pandemiatyöryhmä päätti keskiviikkona pitää alueen koronasuositukset (siirryt toiseen palveluun) ennallaan. Aluehallintovirasto puolestaan on päättänyt jatkaa enintään kuuden henkilön kokoontumisrajoitusta 23. toukokuuta asti.

Keskiviikkona alueella on tullut tietoon viisi uutta koronatartuntaa. Viime viikon tartuntamäärä on noussut 29:ään, koska tarkastuslaskennassa löytyi yksi tartunta jo aiemmin ilmoitettujen lisäksi.

Epidemian pääpaino on yhä Torniossa, mutta altistuneita ja karanteeniin määrättyjä on lähes kaikissa alueen kunnissa.

Suositus: lakkiaiset vasta syksyllä

Länsi-Pohjan alueellinen pandemiatyöryhmä suosittelee, että lukiot järjestäisivät lakkiaiset viime vuoden tapaan vasta syksyllä.

– Tämän hetken arvion mukaan rokotuskattavuus on syksyllä jo varsin hyvä, ja juhlia voidaan silloin järjestää turvallisemmin, ryhmä perustelee.

Ostosmatkalaiset kuormittavat testausta

Alueellinen pandemiatyöryhmä muistuttaa, että kuntien näytteenottopisteitä ei ole tarkoitettu oireettomille henkilöille, jotka tarvitsevat todistuksen Ruotsiin suuntautuvaa ostosmatkaa varten.

Työryhmän mukaan oireettomien ostosmatkalaisten testaaminen kuluttaa terveydenhuollon resursseja tarpeettomasti ja viivästyttää oireisten potilaiden testaamista, pandemiatyöryhmä tiedottaa.

– Rajalla sijaitseva massatestauspiste on tarkoitettu maahan tulijoiden testaamiseen, ei ostosmatkalaisten rajanylitystodistuksia varten, pandemiatyöryhmä painottaa.

Uusimmat tiedot Lapin koronatilanteesta löytyvät tästä linkistä.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi