1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuritapahtumat

Korona varjostaa jo toista kesää Kainuun kulttuuritapahtumia

Esimerkiksi Kajaanin runoviikko järjestetään kesällä 45. kertaa. Jos korona ei toisin määrää, runo ottaa sijansa heinäkuussa Kajaanissa, vakuuttaa taiteellinen johtaja Kati Outinen.

Kajaanin Runoviikko valmistautuu tulevaan kesään koronarajoitusten kanssa. Kuva: Jarmo Nuotio / Yle

Kajaanin Runoviikon suhteen yleisöodotukset ovat koronarajoitusten mukaisia, eli esityksiä on tarkoitus esittää puolilleen täynnä olevissa tiloissa.

Käytännössä tämä tarkoittaisi 4 000 vierasta edelliskesän 8 000 vieraan asemasta.

Teatteri Retikassa Suomussalmella uskotaan, että kesäteatterikausi onnistuu jollain tavalla, ja tarkoituksena on päästä aloittamaan esitykset heinäkuun puolessa välissä.

Jos katsojarajoitukset ovat liian tiukat, kesäteatteria ei kannata kuitenkaan lähteä taloudellisesti Suomussalmella tekemään.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.