1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. paperiteollisuus

Anjalan tehdas Kouvolassa jää Stora Enson ainoaksi suomalaiseksi paperitehtaaksi: "Me väistimme luodin"

Stora Enson Anjalan paperitehdas valmistaa kirjapaperia, jolla on menekkiä edelleen.

paperiteollisuus
Anjalankosken tehdas
Stora Enson Anjalan paperitehdas jää yhtiön ainoaksi paperitehtaaksi Suomessa.Stora Enso

Stora Enson Anjalan paperitehtaasta Kouvolassa tulee yhtiön ainut suomalainen paperitehdas, kun Veitsiluodon tehdas suljetaan. Päätös sekä Kemin Veitsiluodon että Ruotsin Kvarnsvedenin tehtaiden sulkemiseen tähtäävistä yt-neuvotteluista ilmoitettiin viime viikolla.

Paperiliiton Inkeroisten osasto 15:n puheenjohtaja Kari Leinonen kertoo, että tunnelmat ovat olleet Anjalassa Veitsiluodon tehtaan sulkemispäätöksen jälkeen synkät.

– Paikallisesti ajatellen me väistimme luodin, mutta emme me silti millään muotoa hyvillä mielin ole. Me paperintekijät olemme yhtä suurta perhettä, ja tuo oli todella suuri isku. Ei hyvä, Leinonen sanoo.

Veitsiluodon tehtaan yt-neuvottelut koskevat 670:tä ihmistä. Anjalan tehtaalla työntekijöitä on 300.

Anjalan tehtaan johtaja Ari Johansson ei halunnut kertoa Anjalan tehtaan tunnelmista tai tulevaisuuden suunnitelmista ennen kuin Veitsiluodon tehtaan yt-neuvottelut päättyvät.

paperitehtaan prosessinhoitajat, paperirullan vaihtoi, kirjapaperia, Anjalan paperitehdas Kouvolassa, pk 3, paperikone 3, paperikoneen kuivapää
Anjalan paperitehtaalla valmistetaan kirjapaperia, aikakauslehtipaperia ja sanomalehtipaperia. Arkistokuva.Vesa Grekula / Yle

Pelkästään Kymenlaaksossa paperitehtaita on suljettu viime vuosikymmeninä useita. Esimerkiksi UPM:n omistuksessa ollut Myllykosken paperitehdas suljettiin vuonna 2011 ja Stora Enson omistama Haminan Summan tehdas vuonna 2008. Nykyisin Summan tehtaan tiloissa on Googlen palvelinkeskus.

Vuonna 2019 Stora Enso päätti muuttaa Oulun paperitehtaansa pakkauskartonkitehtaaksi. Se oli maan suurin paperitehdas. Työt loppuivat 360 työntekijältä, ja nyt Stora Enso työllistää Oulun tehtaalla noin 400 henkilöä.

Stora Ensolla on jäljellä enää kuusi paperitehdasta, joista kaksi sijaitsee Saksassa, kaksi Ruotsissa, yksi Belgiassa ja yksi Suomessa. Anjalan tehdas valmistaa päällystettyä ja päällystämätöntä kirjapaperia, aikakauslehtipaperia ja parannettua sanomalehtipaperia.

Kirjapaperi on tehtaan valttikortti: paperisten kirjojen lukeminen ei näytä hyytyvän (siirryt toiseen palveluun) (poistut Ylen palvelusta) (siirryt toiseen palveluun), vaikka sähköisiäkin kirjoja on tarjolla. Anjalan tehtaalla on tehty paperia muun muassa entisen Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman Luvattu maa -kirjaan ja Virpi Hämeen-Anttilan Juhannusyön painajainen -kirjaa varten.

Vahva symbioosi

Metsäteollisuus muuttaa Suomessa parhaillaan muotoaan. Pelkästään vuonna 2020 metsäyhtiöiden paino- ja kirjoituspapereiden kysyntä laski lähes kolmanneksen. Paperikoneita ajetaan alas tai muutetaan kartonkikoneiksi, koska pakkausmateriaaleille on edelleen kysyntää.

Lue lisää: Nettikauppa pelastaa nyt tehtaita Suomessa – pakkauksiin ja muovin korvaamiseen kuluu niin paljon sellua ja kartonkia, että tulevaisuus näyttää kirkkaalta

Stora Ensolla on Inkeroisissa myös kartonkitehdas, joka sijaitsee alle kilometrin päässä Anjalan paperitehtaasta. Tehtaat yhdistyvät toisiinsa massaputkilla, joita pitkin mekaaninen massa tulee kartonkitehtaalle paperitehtaan hiomolta.

– Väittäisin mututuntumalla, että ei kannattaisi edes pyörittää vain jompaakumpaa. Niillä on vahva symbioosi keskenään, Stora Enson kartonkitehtaalla työskentelevä Kari Leinonen kertoo.

Lue lisää: Luottamusmies: "Sysimustat tunnelmat" – Stora Enso sulkee Veitsiluodon tehtaan Kemissä, työt loppuvat 670 ihmiseltä

Lue lisää: Paperin kulutus kasvaa, mutta Suomen tehtaat eivät pääse siihen kiinni – viennin lähitulevaisuus on alhaisen jalostusasteen sellun varassa

Muutettu 28.4.2021 kello 21.32: Korjattu Ari Johanssonin titteli.

Lue seuraavaksi