1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. rakentaminen

Satama Areenan erikoinen katto ei kiinnostanut rakentajia – nyt kiirehditään 10 miljoonan euron lisärahoituspäätöstä: "Muuten hinta karkaa käsistä"

Kotkan tapahtumakeskus Satama Areenan hinta on noussut lähes puolella alkuperäisestä arviosta. Nyt hintalappu noin 35 miljoonaa. Kaupungissa ratkaistaan ensi maanantaina, saako uusi tapahtumakeskus 10 miljoonan euron lisärahoituksen.

Kotkan Kantasatamassa on myllätty ja puhdistettu pilaantunutta maata uuden tapahtumakeskuksen paikalta. Arkistokuva. Kuva: Antro Valo / Yle

Kotkan tapahtumakeskus Satama Areenan hinta nousee vielä entisestään, jos valtuusto lykkää lisärahoitusta, sanoo rakennuttajayhtiö Backstaffin hallituksen puheenjohtaja Tapio Lepistö.

Kotkan kaupunginvaltuusto päättää ensi maanantaina Satama Areenan 10 miljoonan euron lisärahoituksesta. Tapahtumakeskuksen hinta on noussut toissa vuoden arviosta 24,2 miljoonasta eurosta noin 35 miljoonaan euroon.

Osa valtuutetuista on kertonut, ettei aio hyväksyä esitystä tai haluaisi siirtää päätöksen tulevalle valtuustolle.

Lue lisää: 10 miljoonan euron lisälasku sai tunteet kuohumaan – valtuutettu vertaa Kotkan Areena-hankkeen päätöksentekoa mafiaan: "Tässä on toimittu huijaten"

Backstaff Oy on kaupungin omistaman Kotkan Julkiset Kiinteistöt Oy:n tytäryhtiö. Backstaffin Tapio Lepistön mukaan 35 miljoonan euron tavoitehinta ei pidä, jos päätös lisärahoituksesta jätetään pöydälle ensi maanantaina.

Hän perustelee tätä sillä, että hintapaketti on nyt saatu sovittua urakoitsijaksi valitun SRV:n kanssa kanssa ja rakentamisen kustannukset, kuten materiaalien hinnat, nousevat koko ajan.

– Jos tätä ei nyt pystytä päättämään, se johtaa siihen, että meillä ei ole enää olemassa sitä pohjaa, mistä tämä hinta tulee. Koska tiedämme, että hinnat nousevat, niin tämä karkaa taas käsistä. Tämä on meidän mielestämme kriittinen hetki tehdä päätös, Backstaff Oy:n hallituksen puheenjohtaja Tapio Lepistö sanoo.

Suunnitelmat muuttuivat

Rakennuttajayhtiö Backstaffin mukaan Satama Areenan hinta-arvio on noussut siksi, että sen suunnitelmat ovat muuttuneet sitten vuoden 2019.

– Nämä ovat jo ulkoisesti ja pohjakuvaltaan ikään kuin kaksi eri rakennusta. Nykyisessä suunnitelmassa rakenteelliset ratkaisut ovat huomattavasti haastavampia kuin vuoden 2019 ratkaisuissa, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Tapio Lepistö sanoo.

Uuteen suunnitelmaan on lisätty esimerkiksi energiakeskus. Yritystiloja on poistettu ja niitä on nyt varattu kakkoskerroksen salin yhteyteen. Kuntosali on poistettu kokonaan suunnitelmista.

– Tämä hanke on ikään kuin muutettu enemmän tapahtumien järjestämiseen kuin urheilutapahtumiin, Lepistö sanoo.

Keskeisenä hintaa nostattavana tekijänä hän mainitsee vaativan kattorakenteen.

Tapahtumakeskuksen suunnittelijan ALA-arkkitehtitoimiston mukaan roikkuva katto lisäsi kustannuksia noin 75 000 euroa.

Suunnittelukustannukset ovat Lepistön mukaan nousseet vuoden 2019 arviosta 1–1,5 miljoonaa euroa. Osasyynä hän mainitsee lisäksi yleisen kustannusindeksin, mikä on nostanut hintaa lähes miljoonalla eurolla.

Hinnannousu koostuu Lepistön mukaan monesta eri tekijästä. Hänen mukaansa alkuperäisessä hinnassa ei ollut esimerkiksi akustisia ratkaisuja eikä siihen liittyvää talotekniikkaa ja pintaverhousta.

Lepistön mukaan on epäselvää, mitä kaikkea JKMM-arkkitehtien tekemä hinta-arvio vuonna 2019 piti sisällään.

– Emme tiedä ihan tarkkaan, onko siellä tehty rakennusosa-arvio niin tarkasti, että sen perusteella on voitu tällainen arvio hinnasta tehdä.

Riskirakenne ei houkutellut urakoitsijoita

Kun Backstaff pyysi tapahtumakeskuksesta urakkatarjouksia, yhtään tarjousta ei tullut. Yhtiö aloitti suorahankintamenettelyn useiden urakoitsijoiden kesken. Neuvotteluita käytiin pitkin talvea, ja kumppaniksi valittiin SRV.

Rakennukseen liittyy Tapio Lepistön mukaan paljon riskejä, kuten ison salin vapaasti riippuva katto, jakoseinä ja puurakenteiden paloturvallisuus.

– Tästä syystä varmaan urakkatarjouksia ei tullut yhtään tarjouspyyntövaiheen aikana, Tapio Lepistö arvioi.

Kotkan Kantasatamassa valmistaudutaan tapahtumakeskus Satama Areenan rakennustöihin. Arkistokuva. Kuva: Pyry Sarkiola / Yle

Vielä helmi-maaliskuussa Backstaffilla oli arvio, että tapahtumakeskus maksaisi 27 miljoonaa euroa. Viimeisin 35 miljoonan euroa hinta tarkentui huhtikuun puolivälissä.

Summa uhkasi kohota suuremmaksikin, mutta yhtiössä alettiin karsia rakennuksen kustannuksia.

– Meillä oli hirvittävän pitkä lista, josta katsottiin, mistä voidaan säästää. Niissä oli esimerkiksi tilatekniikkaan liittyviä ratkaisuja, kuten valaisimia.

Lepistön mukaan säästöjä on haettu myös päätymällä halvempaan ratkaisuun sääsuojauksessa.

Osa Kotkan valtuutetuista on kritisoinut voimakkaasti tapahtumakeskuksen hinnannousua. Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Petri Pietiläinen sanoi Ylelle tiistaina, että aikoo vastustaa esitystä, vaikka kertoo olevansa "henkeen ja vereen tapahtumakeskuksen puolesta".

– Tämä on kuin se vanha kunnon mafiameininki, että tulee tarjous, josta et voi kieltäytyä, Pietiläinen perusteli.

Tapio Lepistö kiistää jyrkästi, että kyse olisi "mistään mafiameiningistä".

– En ymmärrä, mitä mafialla tässä edes tarkoitetaan. Emme saaneet yhtään tarjousta. Jos meillä olisi useita tarjouksia, tilanne olisi ollut toinen.

Lue lisää: Jättimäinen areenahanke tuleekin yli 10 miljoonaa euroa luultua kalliimmaksi Kotkan kaupungille: "Olisi ehkä ollut syytä tarkentaa, mikä on tarkoitus"

Satama Areenan hinta-arvio nousi – Kotkan Julkiset Kiinteistöt pyytää kaupungilta 10 miljoonaa euroa lisää rahaa

Kantasataman tapahtumakeskuksen budjetti on ylittymässä – tältä keskus näyttäisi

Otsikkoa korjattu ja tekstiin täsmennetty tapahtumakeskuksen roikkuvan katon lisähinta 29.4.2021 kello 11:50.