1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. henkirikokset

Saksassa surmattiin neljä ihmistä vammaisten palvelukodissa, työntekijä pidätetty epäiltynä

Berliinin kupeessa Potsdamissa sijaitsevasta palvelukodista löydettiin myös yksi vakavasti loukkaantunut henkilö. Mediatietojen mukaan uhrit olivat palvelukodin asukkaita. Poliisi ei ole kertonut tekotavasta tai motiivista vielä julkisuuteen.

Oberlinhaus-diakonialaitoksen rakennuksia Potsdamin keskustan itäpuolella. Kuva: AOP

Saksassa neljä ihmistä on kuollut henkirikoksen uhrina vammaisten palvelukodissa myöhään keskiviikkoiltana. Saksalaisviestimet kertovat, että Berliinin kupeessa Potsdamissa sijaitsevan palvelukodin työntekijä on pidätetty teosta epäiltynä.

Neljän kuolleen lisäksi paikalta löytyi yksi vakavasti loukkaantunut henkilö. Berliiniläislehdet Tagesspiegel (siirryt toiseen palveluun) ja Berliner Zeitung (siirryt toiseen palveluun) kertovat, että kaikki uhrit olisivat palvelukodin asukkaita ja heihin oli kohdistettu ulkoista väkivaltaa.

Poliisi ei ole vahvistanut uhrien henkilöllisyyttä, eikä tekotavasta ole kerrottu tarkemmin julkisuuteen. Poliisin mukaan pidätettynä on 51-vuotias nainen.

Thusnelda-von-Saldern-Haus-niminen palvelukoti on osa Oberlinhaus-diakonialaitosta. Laitos on perustettu jo 150 vuotta sitten, ja sillä on yhteensä noin 2 000 työntekijää. Vammaisten asumispalveluiden lisäksi laitos tunnetaan etenkin ortopedisesta klinikastaan.