1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ammatillinen koulutus

Ammattikoululaiset säästävät syksyllä satoja euroja, kun työvälineet eivät mene omasta pussista – koulut eivät kuitenkaan maksa kaikkea

Ensi syksystä alkaen ammattikoulujen täytyy kustantaa opiskelijoille työvälineet. Jokainen koulu tekee hankintapäätökset itse. Eroja on esimerkiksi siinä, saavatko opiskelijat omat tietokoneet.

ammatillinen koulutus
Kampaamo.
Hiusalan opiskelijat ovat joutuneet maksamaan työvälineistä satoja euroja. Jatkossa ensimmäistä ammattitutkintoa suorittavat saavat ne ilmaiseksi. Kampaajaopiskelija harjoitteli huhtikuun lopussa mallipäällä Savon ammattiopistossa Kuopiossa.Toni Pitkänen / Yle

Ensi syksystä alkaen ammatillisten perusopintojen on oltava ensimmäistä tutkintoaan suorittaville opiskelijoille maksuttomia.

Jatkossa muun muassa työ- ja turvavarusteet, työkalut sekä oppimateriaalit kuuluvat oppilaitoksen maksettaviksi.

Esimerkiksi hius- ja kauneudenhoitoalan opiskelijat saavat oppilaitoksen puolesta opintojen ajaksi käyttöön sakset ja harjoituspäät ja kokkiopiskelijat veitset. Joillain aloilla ajokortti kuuluu maksuttomuuden piiriin.

Muutos on osa oppivelvollisuuden (siirryt toiseen palveluun) rajan nousua 18 ikävuoteen ensi syksynä.

Uudistukseen valmistaudutaan ammatillisissa oppilaitoksissa parhaillaan kiivaasti.

Todennäköisesti amisopiskelijat eivät saa kaikissa kouluissa samoja tarvikkeita. Esimerkiksi tietokoneita ei hankita henkilökohtaiseen käyttöön jokaiselle ainakaan vielä tulevan lukukauden aikana.

Laki ei velvoita ammatillisia oppilaitoksia hankkimaan kaikille opiskelijoille tietokoneita. Lukioissa tietokoneet hankitaan kaikille lukiolaisille, koska se on välttämätön työväline.

opettaja.
Savon ammattiopiston hius- ja kauneudenhoitoalan lehtori Marjo Paasisalo pitää maksuttomuutta hyvänä asiana, koska se tuo opiskelijat samalle lähtöviivalle.Toni Pitkänen / Yle

Hiusalan opiskelijan tarvikkeet jopa 600 euroa

Hankintapäätöksiä tehdään parhaillaan oppilaitoksissa eri alojen yksiköissä. Kustannukset vaihtelevat alasta riippuen.

Savon ammattiopiston johtaja Heikki Helve arvioi, että yhteen opiskelijaan rahaa kuluu keskimäärin 400 euroa. Arviot vaihtelevat oppilaitoksittain ja erot saattavat alakohtaisesti olla jopa satoja euroja.

Esimerkiksi hiusalalla opiskelijat saavat saksien ja harjoituspäiden lisäksi kampoja, klipsejä ja työasut sekä tarvittaessa ehostusvälineitä opiskelun ajaksi. Koko setin arvo on noin 500–600 euroa. Liiketalouden opiskelijat puolestaan eivät välttämättä tarvitse kuin tietokoneen.

Hius- ja kauneudenhoitoalan lehtori Marjo Paasisalo Savon ammattiopistosta näkee, että maksuttomuudella opiskelijat saavat tasavertaiset lähtökohdat opintoihin.

– Kaikilla on sitten samanlaiset laadukkaat ja ergonomisesti toimivat välineet. Tämä on positiivista, arvioi Paasisalo.

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE Ry:n johtava asiantuntija Satu Ågren kertoo, että erityistä harrastuneisuutta painottavissa koulutuksissa tarvittavat, henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitetut soittimet tai urheiluvälineet eivät ole maksuttomia.

Koulutuksen järjestäjät ratkaisevat, miten maksuttomuus on tarkoituksenmukaisinta toteuttaa siihen varatun rahoituksen puitteissa.

– Joitakin välineitä on tarkoituksenmukaista hankkia omaksi. Joskus taas järkevintä on kierrättää eli antaa opiskelijalle käyttöoikeus tietyillä pelisäännöillä opintojen ajaksi, sanoo Ågren.

Kampaamotarvikkeita.
Esimerkiksi tämä kärry välineineen kuuluu jatkossa Savon ammattiopiston kustantamiin hiusalan opiskelijoiden materiaaleihin.Toni Pitkänen / Yle

Tietokonehankinnat vaihtelevat oppilaitoksissa

Oppilaitosten tekemät omat ratkaisut näkyvät erityisesti tietokonehankinnoissa. Kaikki opiskelijat eivät saa tietokonetta käyttöönsä ainakaan ensi syksynä.

Savon ammattiopistossa tietokoneet tulevat aluksi omaan käyttöön sellaisille opiskelijoille, joilla opinnot sitä vaativat. Johtaja Heikki Helve toteaa, että kaikilla aloilla tarve omaan tietokoneeseen ei ole yhtä suuri.

– Seuraamme tätä tulevan lukukauden ajan ja päätökset tehdään syksylle 2022, tiivistää Helve.

AMKEN johtava asiantuntija Satu Ågren kertoo, että monet oppilaitokset tekevät samoin.

– Ensi lukukauden aikana kerätään kokemuksia ja vuoden kuluttua linjaukset saattavat muuttua. Ratkaisuja on jouduttu tekemään nopealla aikataululla ja nyt tärkeintä on, että elokuussa päästään alkuun, hän kommentoi.

Sen sijaan esimerkiksi Riveriassa Pohjois-Karjalassa on päätetty, että tietokoneet jaetaan omaan käyttöön ensi syksynä jokaiselle maksuttomuuden piiriin tulevalle opiskelijalle.

Heikki Helve uskoo, että aikaa myöten henkilökohtaiset tietokoneet ovat käytössä kaikilla ensimmäistä tutkintoaan suorittavilla opiskelijoilla.

– Oppimateriaalit ovat siirtymässä verkkoon hyvää vauhtia. Tietokoneiden määrä kasvaa varmasti.

Heikki Helve.
Savon ammattiopisto johtaja Heikki Helve kertoo, että oppilaitoksessa kartoitetaan ensi lukukauden aikana tietokonetarpeita. Toni Pitkänen / Yle

Saatavuusongelmia ja ruuhkaa

Ammatilliset oppilaitokset tekevät nyt hankintojaan ensi syksyä varten yhtä aikaa. Tulevaan lukukauteen valmistautuminen on tuttua, mutta nyt maksuttomuus on saanut aikaan toisenlaista vipinää. Tilauksissa on ruuhkaa, kun kaikki tekevät hankintoja samaan aikaan.

Oppilaitoksista kerrotaan, että aikaa valmistautumiseen on ollut vähän.

Myös koronaepidemia tuo omat haasteensa.

Savon ammattiopiston johtaja Heikki Helve sanoo, että korona on tuonut saatavuusongelmia erityisesti tietokoneiden ja niiden osien hankintaan. Toimitusajat ovat pitkiä.

– Eteen on tullut tämmöinen ihan konkreettinen asia, että mistä niitä sopivia tietokoneita saa seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Me emme tarvitse pelikoneita vaan opetuskäyttöön sopivia tietokoneita, toteaa Helve.

Hän korostaa, että alkuun päästään kyllä, vaikka joitain puutteita vielä elokuun alussa olisikin.

Keskustele aiheesta 6.5.2021 klo 23 saakka.

Lue lisää:

Tuhansia tietokoneita, satoja saksia – kouluissa alkoi hankintarumba, jonka loppusummaa ei tiedä kukaan

Toisen asteen maksuton opetus muuttaa kalliit lukiokirjat arvottomiksi – Hertta Hongisto säilyttää kirjoitettavien aineiden opukset, loput lentävät roskikseen

Lue seuraavaksi