1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Tervola

Tervolan tonttikauppakiista johti kahden kunnanhallituksen jäsenen eropyyntöön

Keskustan valtuutetut Hannu Vuokila ja Juha Laine kertovat jättäneensä eropyynnön kunnanhallitukselle.

Tervola
Tervolan kunnantalo.
Hannu Vuokilan ja Juha Laineen eropyyntöä käsitellään seuraavassa kunnanhallituksen kokouksessa.Risto Koskinen / Yle

Tervolassa kaksi kunnanhallituksen jäsentä haluaa erota kaikista kunnallisista luottamustoimistaan. Keskustan valtuutetut Hannu Vuokila ja Juha Laine kertovat jättäneensä eropyynnön kunnanhallitukselle.

Eroamispyynnön taustalla on kiista Vaaran Palkki Oy:n ja kunnan välisestä tonttikaupasta. Molemmat valtuutetut kertovat pettyneensä erityisesti tapaan, jolla tonttikauppa tuotiin kunnanhallitukseen päätettäväksi kiireellä ja puutteellisin tiedoin. Juha Laine teki päätöksestä myös oikaisupyynnön, jonka kunnanhallitus hylkäsi.

Lue myös:

Vaaran Palkki Oy:n tonttikaupasta tehty oikaisuvaatimus hylättiin Tervolassa

Vuokilan ja Laineen mielestä tontti myytiin liian halvalla eikä kaupan perusteena käytetyn, puutteelliseksi todetun vuokrasopimuksen ehtoa tontilla sijaitsevan hakekentän osalta yritettykään saada muutettua.

Kunnan rakentaman hakekentän hinta on ulkopuolisen tekemän arvioijan mukaan 75 000 euroa ja kunta on käyttänyt kentän rakentamiseen aikoinaan yli 200 000 euroa. Vuokila ja Laine katsovat, että Vaaran Palkki sai kaupassa laitonta yritystukea.

Nyt tontin hinnaksi tuli vuokrasopimuksessa määriteltyjen lunastusehtojen mukaan 38 000 euroa ja hakekentän hinnaksi jäi siis reilut 3000 euroa. Tervolan kunnan talousarvioon on varattu 150 000 euroa uuden hakekentän rakentamista varten.

Lue seuraavaksi