Laura Hallamaan kolumni: Koronarajoitukset loivat meille introverteille paratiisin, mutta nyt alkaa jo riittää

Moni meistä on ymmärtänyt jo ennen koronaa, että kaikkiin kissanristiäisiin ei tarvitse mennä oman jaksamisensa kustannuksella. Mutta omissa oloissaan viihtyväkin odottaa nyt koronarajoitusten purkamista, kirjoittaa Hallamaa.

Myönnetään**.** Aluksi tuntui hyvältä möllöttää kotona ja viettää aikaa omissa oloissaan.

Maaliskuussa 2020 oli vihdoin lupa käpertyä sohvalle. Ei tarvinnut lähteä jonninjoutaviin illanistujaisiin, palavereihin tai mihinkään muuhunkaan tapahtumaan, jossa olisi pitänyt jaksaa osallistua sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Käynnissä oli pandemia, eikä minulla ollut mitään ongelmaa noudattaa rajoituksia ja puuhailla kotona niitä näitä.

Toista oli sosiaalisemmilla kanssaeläjillä, joiden puheripulit purkautuivat hätääntyneissä puhelinsoitoissa. Heille omiin oloihin sulkeutuminen oli täyttä tuskaa.

Selitystä siihen, miksi jotkut pärjäävät koronarajoitusten kanssa paremmin kuin toiset, on haettu temperamenttipiirteistä. Erityisesti jako ekstrovertteihin ja introvertteihin on toistunut keskustelussa.

Karkeasti jaoteltuna on ekstrovertteja, jotka saavat voimaa sosiaalisesta kanssakäymisestä ja introvertteja, jotka jaksavat yksinolon ja rauhoittumisen voimalla. Valtaosa meistä on jossain näiden kahden välimaastossa.

Olen kallellaan introverttiuteen päin. Kuulun siihen joukkoon, joka ilmeisesti sietää korona-ajan rajoituksia paremmin. Ehkä jopa nauttii niistä.

Mutta toukokuussa 2021 sanon, että kyllä käpertymiselläkin on rajansa.

Vuosi sitten pohdittiin, ahdistaako rajoitusten purkaminen introvertteja, omissa oloissaan viihtyviä tai epävarmuutta huonosti sietäviä.

Ensimmäisen aallon jälkeen ei vielä ollut tietoa siitä, milloin saisimme rokotteet ja normaalin arjen. Epävarmuus, stressi ja huoli leijuivat päidemme yllä. Totta kai monia ahdisti.

Nyt elämme jälleen aikaa, jolloin tiukimmat rajoitukset purkautuvat.

Lupaus normaaliin elämään paluusta on edelleen hatara. Viruksen muuntuminen ja rokotteissa ilmenneet ongelmat tuovat lisäkäänteitä.

Tilanne on silti erilainen kuin viime vuoden keväällä. Nyt ilmassa on hieman toivoakin. Tartuntakäyrä laskee ja rokotuskattavuus nousee.

Vaikka kuinka nautin kotona nysväämisestä, rajoitusten jatkuminen ahdistaisi huomattavasti enemmän kuin niiden loppuminen.

Meissä, jotka saamme voimaa omissa oloissa latautumisesta, on monenlaisia persoonia. Väitän, että yhteiskunnan avautuminen on helpotus myös monille, jotka aluksi iloitsivat rajoitusten tuomasta pakkokotoilusta.

Ensinnäkin itselle tärkeiden ihmisten näkemisestä tulee taas rennompaa. Vuosi on pitkä aika olla ilman kontakteja jopa meille, jotka emme aina niin kamalasti kaipaa muiden seuraa.

Onhan meilläkin perheet, ystävät ja sukulaiset, joiden kanssa haluamme viettää aikaa.

Mutta yllättävän paljon huomaan ikävöiväni myös sitä, kun voi olla ihmisten keskellä yksin. Haluan mennä teatteriin, elokuviin ja museoon yksin. Matkustaa yksin. Käydä kirppiksellä ja joogassa yksin.

Nekin ovat olleet tapoja latautua. Varsinkin, kun kotona asuu muitakin. Perheellisille ja parisuhteessa eläville introverteille korona-aika on voinut olla jopa raastavampaa kuin vanha arki oli.

Vuorokauden ympäri katselet ja kuuntelet samoja naamoja kerrostalokuutiossa. Ota siinä sitten omaa tilaa.

Ja ne iänikuiset videopuhelut. Niiden jälkeen on paljon uupuneempi kuin normaalin kasvokkaisen tapaamisen jälkeen. Mielelläni vaihdan etäkahvittelut illanistujaisiin.

Mutta apua! Entä jos palaamme takaisin siihen alati kiihtyvään oravanpyörään, jossa toimistolla pitää istua meluisassa avokonttorissa kahdeksan tuntia, ja jokaisiin illanistujaisiin on pakko mennä, koska muuten on epäsosiaalinen idiootti, joka loukkaa muita jäämällä pois?

Toivottavasti emme palaa.

Korona-aika on avannut mahdollisuuksia, joita moni introverttiuteen taipuva varmasti haluaa hyödyntää. Esimerkiksi etätyöpäivien pitäminen ei ehkä tunnu niin mahdottomalta ajatukselta, kun on saanut näyttää, miten työt hoituvat omassa rauhassa.

Lopulta rajoitukset eivät ole olleet kovin suuri muutos elämään omissa oloissaan viihtyville. Moni meistä on ymmärtänyt jo ennen koronaa, että kaikkiin kissanristiäisiin ei tarvitse mennä oman jaksamisensa kustannuksella.

Ja mikä parasta: Kotona saa halutessaan nysvätä koronan jälkeenkin.

Laura Hallamaa

Kirjoittaja on Turussa asuva vapaa toimittaja, joka toivoo pääsevänsä ystäviensä kanssa tanssimaan ja laulamaan vielä tänä vuonna.

Kolumnista voi keskustella 4.5. klo 23.00 asti.