1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kuhmon kamarimusiikki

Puolet Kuhmon Kamarimusiikin lipuista on myyty – tapahtuman järjestäminen teettää ongelmia

Kuhmossa valmistaudutaan positiivisin mielin tulevaan kesän Kamarimusiikkiin. Muutoksia järjestelyihin on tehty ja esimerkiksi Tuupalan koulun salissa järjestetään vain oppilaskonsertit. Koronasta johtuen konsertteja on vähemmän kuin tavallisesti.

Kuhmon kamarimusiikki
Kuhmon kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen huhtikuussa 2021
Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen myöntää, että konsertteihin tulevan yleisön määrä voi teettää ongelmia.Yle / Arto Loukasmäki

Koronatilanteesta huolimatta Kuhmossa valmistaudutaan tulevan kesän Kamarimusiikkiin. Lipunmyynti alkoi vuoden vaihteessa ja tähän mennessä lipuista on myyty puolet.

Muutoksia festivaalin järjestelyihin on tehty. Esimerkiksi päivän aikana kuullaan ja nähdään yksi konsertti tavanomaista vähemmän. Tuupalan koulun salissa järjestetään vain oppilaskonsertit ja kaikissa konserteissa noudatetaan viranomaisten koronaohjeistuksia.

Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen myöntää, että konsertteihin tulevan yleisön määrä voi teettää ongelmia.

– Se, kuinka paljon väkeä saamme ottaa konsertteihin. Nyt konsertit on laskettu yhden metrin turvaväleillä.

Rusanen pohtii myös pysyvätkö turvavälit yhdessä vai kahdessa metrissä.

– Joka tapauksessa puolikkaille saleilla tapahtuma on budjetoitu. Jos tapahtuma järjestää maskeja ja visiirejä käyttäen, silloin ollaan hyvällä tiellä eteenpäin.

Kuhmon Kamarimusiikki järjestetään vuoden tauon jälkeen 11.-24. heinäkuuta. Muutoksia järjestelyihin on tehty ja esimerkiksi Tuupalan koulun salissa järjestetään vain oppilaskonsertit. Koronasta johtuen konsertteja on vähemmän kuin tavallisesti, kertoo Kuhmon Kamarimusiikin toiminnanjohtaja Sari Rusanen. Arto Loukasmäki haastattelee.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi