1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Vatikaani

Paavi kitkee Vatikaanissa rehottavaa korruptiota uusilla säännöillä

Vatikaanin kardinaalit ja muut johtotehtävissä toimivat saavat vastedes sijoittaa varallisuuttaan vain sellaisiin kohteisiin, joiden arvot kohtaavan katolisen kirkon arvot. Työntekijät eivät saa ottaa vastaan lahjoja, joiden arvo on yli 40 euroa. 

Paavi Franciscus pitämässä sunnuntaijumalanpalvelusta Vatikaanin Apostolisen palatsin kirjastossa maaliskuussa 2020. Kuva: EPA

Paavi Franciscus on tänään määrännyt Vatikaaniin uusia aiempaa tiukempia korruptiosääntöjä.

Vatikaanin kardinaalit ja muut johtotehtävissä toimivat saavat vastedes sijoittaa varallisuuttaan vain sellaisiin kohteisiin, joiden arvot kohtaavan katolisen kirkon arvot. Kohteet eivät saa olla rikostutkinnan alaisia, eikä niillä saa olla toimintaa niin sanotuissa veroparatiiseissa.

Suuri muutos on myös sääntö, jonka mukaan yksikään Vatikaanin työntekijä ei saa ottaa vastaan työhön liittyviä lahjoja, joiden arvo on yli 40 euroa.

Etenkin kardinaalit ja ylin papisto ovat tottuneet saamaan arvokkaita lahjoituksia, jotka täydentävät heidän verrattain matalaa palkkaansa.

Kaikki tulevat Vatikaanin työntekijät joutuvat allekirjoittamaan lomakkeen, jossa he vakuuttavat, ettei heitä ole koskaan tuomittu rikoksesta, ja että heihin ei kohdistu rikosepäilyjä liittyen rahanpesuun, korruptioon, petokseen, lasten hyväksikäyttöön tai veronkiertoon.

Julistus pitää uusia kahden vuoden välein, ja mikäli paljastuu, että työntekijä on valehdellut yllä mainituista asioista, voidaan hänet erottaa.

Franciscus on luvannut kitkeä Vatikaanin korruptiota siitä asti, kun hänet valittiin paaviksi vuonna 2013. Hänen alaisuudessaan Vatikaanin hallinnosta on erotettu ylintä talousjohtoa ja suljettu tuhansia epäilyttäviä tilejä.

Tänään voimaan tulevat uudet lait ovat tähän mennessä tiukimmat, jotka hän on määrännyt.

Vatikaanissa on viime vuosina paljastunut useita vakavia väärinkäytöksiä muun muassa rahanpesuun, lahjontaan ja mafiayhteyksiin liittyen.

Lisää aiheesta:

Vatikaanin pankin ex-johtajalle yhdeksän vuotta vankeutta kavalluksesta

Vatikaanin pankin entinen johtaja oikeuteen kähvellyksestä ja rahanpesusta

Paavi: Kaikki tietoon tulevat hyväksikäyttötapaukset ilmoitettava – Odotettavissa seksirikosilmoitusten tulva

Katolisen kirkon skandaalit jatkuvat: Nyt Vatikaanin diplomaattia epäillään ahdistelusta Ranskassa