1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Autojen kierrättäminen

Romutuspalkkiorahat varattu tältä vuodelta loppuun

Traficom kertoo, että romutustuen 8 miljoonaa euroa on varattu viidessä kuukaudessa loppuun.

Romutuspalkkiota on voinut hakea viime joulukuusta lähtien, jos on romuttanut yli kymmenen vuoden ikäisen auton. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

Vanhojen autojen romuttamiseen tarkoitettu romutuspalkkio on ollut tänä vuonna suosittu. Traficom kertoo, että romutustuen 8 miljoonaa euroa on varattu viidessä kuukaudessa loppuun.

Romutuspalkkiota on tänä vuonna voinut saada 1 000–2 000 euroa auton hankintaan, jos romuttaa yli kymmenen vuoden ikäisen auton. Joukkoliikennelipun tai sähköpyörän hankintaan on voinut saada 1 000 euroa.

Suurin osa hakemuksista on tehty sähköpyörien hankintaan. Hakemusten käsittely on ruuhkautunut ja tällä hetkellä käsitellään tammikuussa saapuneita hakemuksia.

Tämän vuoden romutuspalkkiosta syntyi tulkintaepäselvyyksiä, kun lakipykälien muotoilu mahdollisti hakemusten niputtamisen, mikä ei ollut lainsäätäjän alkuperäinen tarkoitus.

Lue lisää:

Useita autoja Traficomin virheen takia turhaan romuttaneiden kohtalo yhä auki – Romutuspalkkio saanut autokierrätyksen ennätysvauhtiin

Henkilöautoja kierrätetty enemmän kuin koskaan – romutuspalkkio vaikuttaa vaihtointoon