1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Vain muutama virusmuunnos on pystynyt murtamaan rokotuksen antaman suojan Uudellamaalla – "Huojentavaa", sanoo HUSin diagnostiikkajohtaja

Uudellamaalla rokotettujen koronavirukseen sairastuneiden näytteissä virusmuunnosten osuus on alle 10 prosenttia. Eniten on esiintynyt brittivarianttia.

Jos havaittaisiin, että jokin virustyyppi kiertää rokotteiden antamaa suojaa, pitäisi kansallista rokotusohjelmaa muuttaa. Kuvassa rokotetaan koronaa vastaan 31.3.2021 Helsingin kaupungin rokotuspisteellä Messukeskuksessa. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Rokotesuojan läpäisseissä virustyypeissä ei ole havaittu Uudellamaalla muunnosten yliedustusta.

HUS kertoo, että se on selvittänyt virustyypin vajaan 400 koronavirusinfektion saaneen rokotetun henkilön näytteistä. Ne ovat tämän vuoden tammi-huhtikuun väliseltä ajalta.

– Data näytti yllättävän hyvältä. Se on huojentava tieto, että piikkiä varianteissa ei syntynyt, sanoo diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen HUSista.

Rokotetuista koronavirukseen sairastuneista oli saanut yhden annoksen rokotetta noin 350 ihmistä ja kaksi annosta noin 30 henkilöä. Varianttien osuus analysoiduista näytteistä oli 20-30 kappaletta eli alle 10 prosenttia.

– Suuri osa on brittivarianttia ja joukossa on yksittäisiä tapauksia eteläafrikkalaista muunnosta, mutta niin kuin sanottua yllättävän vähän variantteja on ollut joukossa, toteaa diagnostiikkajohtaja Lehtonen.

Tieto rokotesuojan ohittaneista virustyypeistä on erittäin tärkeä, kun seurataan, miten rokotteet tehoavat jatkuvasti muuntuvaan virukseen.

– Tulokset ovat siinä mielessä lohdullisia, että meidän materiaalin perusteella ei näytä siltä, että variantit olisivat erityisesti infektoineet rokotettuja Suomessa. Tulokset eivät siis aiheuta suurta huolta, sanoo diagnostiikkajohtaja Lehtonen.

Rokotetuille tulleiden infektioiden Lehtonen katsoo johtuvan lähinnä siitä, että vanhuksilla ja riskiryhmäläisillä immunivasteen kehittyminen on heikompaa kuin muulla väestöllä.

– Sekvensoitu materiaali viittaa siihen, että kyse on siitä, että rokotetuilla henkilöillä on perustilanteessa heikompi immuniteetti ja sen vuoksi ei synny vahvaa suojaa perusvirustakaan kohtaan kuin terveemmillä henkilöillä, hän sanoo.

Intialaista ja brasilialaista muunnosta pitää seurata erityisen tarkasti

Jos havaittaisiin, että jokin virustyyppi kiertää rokotteiden antamaa suojaa, pitäisi kansallista rokotusohjelmaa muuttaa.

– Silloin varmaan vaihdettaisiin rokotetyyppiä paremmin tehoavaan valmisteeseen tai lähdettäisiin hakemaan uutta rokotetta sitä virustyyppiä kohtaan, kertoo Lehtonen.

Tutkitun otoksen pienen koon vuoksi ei voida vielä tehdä lopullisia johtopäätöksiä siitä, kykeneekö jokin variantti kiertämään rokotussuojaa, sanoo Lehtonen. Hän näkee tuloksen kuitenkin hyvin myönteisenä taudin torjumisen kannalta ja katsoo, että tulos lisää todennäköisyyttä, että epidemia saadaan rokotteilla hallintaan.

Uuden uhkan rokotesuojalle aiheuttavat erityisesti intialainen ja brasilialainen virusmuunnos. Niitä ei ole vielä Suomessa rokotesuojan läpäisseissä näytteissä löydetty.

– Molempia täytyy tarkkaan seurata, miten rokotesuojan käy, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että nykyisellä rokotusohjelmalla pystyttäisiin suojautumaan myös erilaisia virustyyppejä vastaan, sanoo diagnostiikkajohtaja Lehtonen HUSista.

THL:n mukaan koko Suomessa rokotettuja on sairastunut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kaikkiaan noin 800. Heistä sairaalahoitoa on tarvinnut vajaat 50. Neljä rokotettua henkilöä on joutunut taudin vuoksi teho-osastolle. HUSin mukaan joitakin rokotettuja ikäihmisiä on myös kuollut virukseen.

THL kartoittaa parhaillaan koko maan tilannetta rokotesuojan läpäisseiden virustyyppien osalta, kertoo THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek sähköpostivastauksessaan.

Lue lisää:

Koronavirukseen on kuollut Suomessa myös rokotuksen saaneita ihmisiä – HUSin lääkäri: "Tiedossa on hoivalaitoksissa menehtyneitä"