Hyppää sisältöön

Hallituksen terveiset taiteilijoille: koronan kurittamalle kulttuurialalle jopa kymmeniä miljoonia vähemmän rahaa tulevina vuosina

Opetus ja kulttuuriministeriön kymmenien miljoonien eurojen pysyvä leikkaus tehdään tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon (kesk.) tontilta. Valtion kulttuuribudjettia leikataan jo ensi vuonna.

Freelancer-taiteilijoiden tulot ovat romahtaneet koronapandemian seurauksena. Sen lisäksi valtion tuki taiteilijoille pienenee lähivuosina. Kuvassa nykysirkusryhmä Race Horse Companyn taiteellinen johtaja Rauli Dahlberg. Kuva: Nella Nuora / Yle

Valtion kulttuuribudjetti pienenee lähivuosina. Budjetissa on jo valmiiksi rakenteellinen ongelma: osa rahapelitoiminnan tuotoista on jaettu opetus- ja kulttuuriministeriön kautta taiteelle, urheilulle, tieteelle ja nuorisotyölle, mutta veikkausvoittovarat hupenevat. Rahapelitoiminnan tuotto on vähentynyt koronapandemian takia arviolta yli 400 miljoonalla eurolla vuodesta 2019.

Hallitus päätti kompensoida menetyksiä, mutta rahat eivät riitä kattamaan vajetta. Rahoitus taiteelle, liikunnalle, nuorisotoiminnalle ja tieteelle vähenee 41 miljoonalla eurolla vuonna 2022 ja noin 54 miljoonalla euroa vuonna 2023.

Se tarkoittaa ensi vuonna taiteelle 17,5 miljoonan ja seuraavana vuonna noin 23 miljoonan euron leikkausta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö tekee todennäköisesti vielä tänä keväänä päätöksen siitä, miten leikkaukset kohdennetaan.

Rahapelitoiminnan tuottojen pienenemisen lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö joutuu leikkaamaan tulevina vuosina vielä 35 miljoonaa euroa budjetistaan. Leikkaukset alkavat vuonna 2023, ja kyse on pysyvästä, vuosittaisesta leikkauksesta. Taiteen budjetti on vuosittain hieman alle puoli miljardia euroa. Kehysriihen päätöksen mukaan koko summa otetaan pois tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon (kesk.) toimialalta eli taiteesta, tieteestä ja liikunnasta. Opetusministeri Jussi Saramon (vas.) tonttiin ei kosketa.

Vielä ei ole tietoa, miten leikkaukset kohdentuvat tulevina vuosina.