Heikki Kahila jännitti ensimmäistä uutisankkurivuoroaan: “Minulla on varmaan vieläkin maailmanennätys lukunopeudessa”

Työ uutisankkurina teki Heikki Kahilasta valtakunnanjulkkiksen. Jättimäisellä suosiolla oli myös kääntöpuolensa. Nykyiseen julkisuuden tavoitteluun Kahila suhtautuu hämmästellen.

"Minulla on varmaan vieläkin maailmanennätys lukunopeudessa"
"Minulla on varmaan vieläkin maailmanennätys lukunopeudessa"

Pitkäaikainen uutisankkuri ja viihteen monitoimimies Heikki Kahila on monissa liemissä keitetty ammattilainen. Hän muistaa kuitenkin jännittäneensä ensimmäistä uutisankkurivuoroaan niin, ettei saanut nukuttua koko yönä.

– Meillä on silloin sellainen uutistunnus, jossa oli sellainen tutkatorni, jonka päälle hyppi kirjaimet U-U-T-I-S-E-T. Valvoin koko yön. Ja kuulin sen tunnusäänen läpi yön korvissani.

Seuraavana päivänä Kahila luki elämänsä ensimmäiset tv-uutiset.

– Minulla on varmaan vieläkin maailmanennätys hallussa lukunopeudessa, Kahila naurahtaa jännitykseensä viitaten.

Työ uutisankkurina teki Heikki Kahilasta valtakunnanjulkkiksen. Parhaimmillaan häntä seurasi televisiosta kaksi ja puoli miljoonaa silmäparia. Valtavassa suosiossa oli myös kääntöpuolensa.

– Siihen liittyi hirveän paljon sellaisia asioita, joihin ei ollut mitään valmiuksia ajatella, että kuinka tästä selviydytään. Miten te esimerkiksi lähtisitte liikkeelle siitä, jos teille tulee postia kaksikymmentä kirjettä päivässä? Ja useimmat kuvapyyntöjä. Ei minulla ollut mitään kuvia.

Julkisuus muutti uutisankkurina työskennelleen Heikki Kahilan elämän.

Myös ihmisten suhtautuminen Kahilaan julkisilla paikoilla muuttui. Hänellä oli tapana käydä aamuisin kahvilassa, joka sijaitsi hänen kotinsa lähellä Helsingin Töölössä.

– Pidin munkeista, joita siellä myytiin. Kun avasin suuni, tuli ihan hiljaista.

Kahila muistuttaa, että hänen suosionsa huippu ajoittui aikoihin, jolloin televisiosta tuli kiinteä osa suomalaisia kotitalouksia.

– Tv tuli ihmisten intiimeimpään tilaan. Se tuli kotiin. Kaikista ihmisistä, jotka esiintyivät tv:ssä, tuli tuttuja. Ja kuinka merkittävä on elokuvassa lähikuva. Nyt meille tuli lähikuva. Nämä merkitsevät tunnettuuden kannalta aivan tavattoman paljon.

Nykyiseen julkisuuden tavoitteluun Kahila suhtautuu kummastellen.

– On todella hämmästyttävää tänä päivänä, kuinka ihmiset pyrkivät tähän sirkukseen vaikka kynsin hampain ja uhraten mitä vain, kunhan joku tuntisi.

Katso Heikki Kahilan koko haastattelu Yle Areenasta: