1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulipalot

Sytyttänyt ainakin 44 paloa ja nyt myönsi 10 uutta paloa: Valvontakamerat johdattivat epäillyn tuhopolttajan jäljille Tampereella

Viime kesänä Nokialla ja Tampereella syttyi lukuisia tulipaloja. Niistä syytetään samaa miestä, joka on tuomittu aiemmin ainakin yli 40 tulipalon sytyttämisestä.

tulipalot
Tesomalla palanut omakotiltalo, palanut matkailuauto
Tampereen Tesomalla sijainnut omakotitalo ja matkailuauto tuhoutuivat palossa viime elokuussa. Marko Melto / Yle

Harvinaista tuhopolttojen sarjaa käsiteltiin maanantaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Teoista syytettiin samaa miestä.

Mies on tunnustanut yhteensä kymmenen tulipalon sytyttämisen. Yksin vanhan koulun ja autokorjaamon tulipaloista tuli vajaan 50 000 euron vahingot.

Nyt syytettynä oleva mies on tuomittu myös aiemmin lukuisista vahingonteoista Pirkanmaalla. Vuonna 2002 Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi hänet 9 kuukauden ehdolliseen vankeuteen 35 teosta, joista 32 oli sytyttämällä aiheutettuja vahingontekoja.

Epäilty on tuomittu myöhemmin myös syyntakeettomana 12 vastaavasta teosta.

Oikeudessa paikalla olleen Aamulehden (siirryt toiseen palveluun) mukaan mielentilatutkimus kertoi, että mies oli myös uusimmissa syytekohdissa syyntakeeton. Sen vuoksi Pirkanmaan käräjäoikeus jätti miehen määräämättä rangaistukseen ja määräsi hänet tahdosta riippumattomaan hoitoon.

Vuonna 1984 syntynyt mies on myöntänyt sytyttäneensä Pirkanmaalla viime kesänä koulun, kirkon ja lukuisia muita paikkoja. Hänelle luettiin syytteet maanantaina.

Osassa tekoja on aiheutunut yleistä hengen tai terveyden vaaraa, koska ihmisiä on ollut tai saattanut olla rakennuksissa.

Koulu, opisto ja muita paloja

Pirkanmaalla oli viime kesänä lukuisia tuhopolttoja. Ensin kesäkuun alussa syttyi entinen autokorjaamo Nokialla. Rakennus oli alkujaan toiminut Nokia Oy:n saunarakennuksena. Pelastuslaitos sammutti korjaamorakennuksen, mutta ulkorakennus tuhoutui täysin.

Pelastuslaitoksen ollessa tulipalopaikalla sammutustöissä tuli tietoon, että noin 700 metrin päässä palaa Lauttalan vanha puinen koulu. Palon sammuttaminen oli vaikeaa ja jatkui tuntien ajan.

Vain kymmenen päivän päästä tulipalot jatkuivat Nokialla. 13. kesäkuuta yöllä Nesteen huoltoasemaa vastapäätä tallin seinää oli sytytetty useammasta kohdasta.

Samanaikaisesti tämän palon kanssa paloi postilaatikkorivistö ja pressu. Tulipaloja ilmeni myös muualla. Kesäkuussa kertaalleen jo sammutettu entinen autokorjaamo paloi nyt kokonaan. Illalla syttyi palo vuorostaan työväenopistolla.

Kartta Nokian tulipaloista.
Tulipaloja oli Nokialla samana päivänä lähekkäin samalla alueella. Joonas Haverinen / Yle

Tuhopoltot jatkuivat elokuussa

Elokuun alussa paloi Tampereen Tesomalla. Alueella sijaitseva omakotitalo tuhoutui palossa täysin. Palossa tuhoutui myös talon vieressä ollut autokatos ja siellä ollut matkailuauto.

Omakotitalon lisäksi samalla Ristimäenkadulla paloi myös varastorakennus ja postilaatikko.

Elokuisen viikonlopun aikana poliisi sai tietoa myös muista tuhotyön yrityksistä Tesomalla. Jälkien perusteella Tesoman kirkko yritettiin sytyttää, ja kohteena oli ollut myös kirkon läheisyydessä ollut auto.

Tesoman palo johdatti poliisit myös epäillyn Nokian tuhopolttajan jäljille. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jari Luoto sanoi aiemmin, että tutkinnassa oli apua esimerkiksi Tesoman alueen valvontakamerakuvista.

Tesomalla palanut omakotiltalo
Tampereen Tesomalla omakotitalo ja matkailuauto tuhoutuivat. Kuva viime kesältä. Marko Melto / Yle

Lue lisää:

Koulu, opisto ja monia muita paloja Nokialla – poliisi etsii nuorta miestä kertomaan, mitä tämä tietää epäillyistä tuhopoltoista

Nokialla sytytetty kesäkuussa ainakin kuusi tulipaloa tahallaan: autokorjaamo, vanha koulu, työväenopisto ja monia muita – poliisi tutkii

Nokialla entinen Lauttalan koulu vaurioitui tulipalossa

Liikkuuko Tampereella tuhopolttaja? Poliisi jatkaa Tesomalla viikonloppuna sattuneen omakotitalon palon tutkintaa, myös kirkko yritettiin sytyttää

Lue seuraavaksi