1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kangasala

Suuri hallirakennus tuhoutui täysin tulipalossa teollisuusalueella Kangasalla

Hätäkeskus sai ilmoituksen suuresta rakennuspalosta Kalliontiellä noin kello 13 sunnuntaina. Palopaikka sijaitsee Kallion teollisuusalueella valtatie 12:n eli Lahdentien tuntumassa.

Kangasala
Uutsivahti-sovelluksen Läheltä-toiminnon esittelykuva

Kangasalla tuhoutui täysin noin 360 neliömetrin kokoinen hallirakennus sunnuntaina alkuiltapäivästä syttyneessä tulipalossa, kertoo Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Jarkko Pietiläinen. Pietiläinen kertoo, että pelastuslaitos onnistui estämään palon leviämisen viereisiin rakennuksiin.

– Jälkisammutusta ja raivaamista jouduttiin tekemään useita tunteja, Pietiläinen sanoo.

Hätäkeskus sai ilmoituksen suuresta rakennuspalosta Kalliontiellä noin kello 13 sunnuntaina. Palopaikka sijaitsee Kallion teollisuusalueella valtatie 12:n eli Lahdentien tuntumassa.

Paikalla sammutustöissä oli kuusi pelastusyksikköä, yhdeksän tukiyksikköä sekä kaksi johtoyksikköä. Pietiläisen mukaan palon syttymissyystä ei vielä ole tietoa.