1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Kainuussa on menty viikko ilman uusia koronatartuntoja – ilmaantuvuusluku on laskussa

Vapunalusviikolla Kainuussa tehtiin yli 1 500 koronavirustestiä, eikä tartuntoja todettu. Jos sama meno jatkuu, ilmaantuvuusluku laskee keskiviikkona perustasolle. Epidemian tasoa määrittäessä arvioidaan myös jäljitettävyyttä ja positiivisten testien osuutta kaikista testeistä.

Koronavirus
Opaste koronanäytteenottoon Kainuun keskussairaalalla.
Kainuussa otettiin viime viikolla 1 533 koronatestiä Kuva KAKS:n näytteenottopaikalta alkuvuodesta.Antti Tauriainen / Yle

Kainuun koronatilanne jatkuu nollalinjalla ja ilmaantuvuus on laskussa. Viimeisin koronatartunta Kainuussa on todettu viikko sitten sunnuntaina. Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 18 tartuntaa 100 000 asukasta kohden viimeisen kahden viikon ajalta.

Kainuu on koronaepidemian perustasolla, vaikka viime viikolla ilmaantuvuusluku oli vielä suurempi. Ylihuomenna eli keskiviikkona Kainuun ilmaantuvuus laskee alle 10 tartunnan, jos uusia tartuntoja ei tule. Kiihtymisvaiheessa tartuntojen ilmaantuvuusluku on 15 tartuntaa 100 000 asukasta kohden viimeisen kahden viikon ajalta.

Testejä vapunalusviikolla tehtiin Kainuussa 1 533 kappaletta ja positiivisten testien osuus kaikista testeistä on nolla prosenttia, koska uusia tartuntoja ei ilmennyt. Kainuun tartunnat ovat olleet jäljitettävissä.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.