1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronarokote

Jos rokote uhkaa jäädä käyttämättä, kilautetaan vaikka kaverille – rokotehävikkiä pyritään kaikin keinoin välttämään

Osa rokoitusajoista jää käyttämättä. Rokoteannoksia ei kuitenkaan haluta heittää hukkaan, vaan tilalle pyritään löytämään nopeasti uusi rokotettava. Rokotteen saattaa silloin saada sattumalta paikalle osuva.

koronarokote
Essoten johtava farmaseutti Eija Toivonen esittelee koronarokotteiden laatikoita.
Etelä-Savossa on otettu lääkemääristä mahdollisimman iso hyöty lähes alusta saakka. Heidän laskelmiensa mukaan säästöt voivat olla jopa 40 prosentin luokkaa.Petri Vironen / Yle

Koronarokotukset etenevät Etelä-Savossa vauhdilla. Rokotteet pystytään käyttämään alueella myös erittäin tarkasti.

Valmiit rokoteannokset säilyvät käyttökelpoisina huoneenlämmössä kuusi tuntia. Jos joku asiakas jättää tulematta rokotukseen, etsitään tilalle kiireesti uusi rokotettava.

Essoten alueella on toistaiseksi jäänyt Essoten pandemiapäällikön Hans Gärdsrömin mukaan hukkaan vähemmän kuin viisi rokotetta.

– Aina päivän viimeisen tunnin aikana tiedämme, jos rokoteannoksia on jäämässä käyttämättä. Silloin etsimme esimerkiksi sairaalasta potilaita ja henkilökuntaa rokotettavaksi, Gärdström sanoo.

Käyttämättä jäämässä olevalle rokotteelle pyritään löytämään aina uusi rokotettava siitä kohderyhmästä, joka on kulloinkin rokotevuorossa.

Soitto vaikka läheiselle tai kaverille

Jos rokotejärjestyksen mukaista ottajaa ei löydy, on lopulta voitu soittaa vaikka riskiryhmään kuuluvalle omalla kaverille tai läheiselle rokotettavan saamiseksi paikalle. Myös rokotuspisteen lähialueen suuriin yrityksiin ollaan oltu yhteydessä.

– Ei ole tarkoitus suosia ketään, mutta välillä joudutaan soittamaan useampaan paikkaan, että pystyisikö joku tulemaan saman tien rokotettavaksi, kertoo Gärdström.

Uusien rokotettavien löytäminen käy koko ajan vaikeammaksi rokotusasteen kasvaessa.

Helsingin Sanomat kertoi maaliskuussa, että Helsingissä yli tuhat rokotetta oli jäänyt antamatta, (siirryt toiseen palveluun) koska ajan varanneet asiakkaat eivät olleet saapuneet paikalle.

THL on ohjeistanut, että rokotehävikkiä tulee kaikin keinoin välttää (siirryt toiseen palveluun) (MTV-uutiset). Rokotusjärjestystä tärkeämpi on saada kaikki rokotteet annettua.

Rokotepulloista joka tippa käyttöön

Essoten aluella käytetään rokotepullosta kaikki rokote viimeistä tippaa myöten. Kun Pfizerin rokotepullosta virallisesti saadaan otetuksi viisi annosta, on Etelä-Savossa pystytty käyttämään siitä seitsemän annosta.

– Ensin otimme käyttöön silmäruiskut, joilla sai otettua pullosta kuusi annosta. Sitten aloimme käyttää ilmakuplatekniikkaa ja pystyimme sillä imaisemaan jopa seitsemän annosta, kertoo Essoten johtava farmaseutti Eija Toivonen.

Sairaala-apteekin farmaseutit laimentavat käytännössä lähes kaikki keskussairaalassa annettavat rokotteet. Ilmakuplatekniikka on käytössä valtaosassa sairaanhoitopiireissä, jos käytössä on siihen soveltuvat välineet.

Kiitosta rokotuksesta

Essote on saanut kehuja rokotuksestaan. Alueella on saatu tehokkaiden menetelmien ansiosta tuhansia rokoteannoksia enemmän ja kymmenien prosenttien säästöjä.

– Meidän farmaseutit, jotka hoitavat silmäosaston lääkejakelun, keksivät ehdottaa silmäruiskuja. Tekniikka on hioutunut koko ajan matkan varrella. Uusista tekniikoista on kertynyt isot säästöt ja suuri hyöty alueen asukkaille, sanoo Toivonen.

Tällä viikolla Essoten alueella päästään aloittamaan 1970-luvulla syntyneiden rokotukset.

Kesäkuun alkuun mennessä pyritään Etelä-Savossa saamaan rokotettua yli 70 prosenttia väestöstä. Luku on tärkeä, koska sillä toivotaan saavutettavan laumasuojan, ja se on ollut myös EU:n tavoite.

– Rokoteinto on suurta. Pyrimme tietenkin saavuttamaan vielä korkeamman rokotusasteen kuin 70 prosenttia yli 16-vuotiaista kansalaisista, sanoo Essoten Hans Gärdsröm.

Voit keskustella aiheesta keskiviikkoon kello 23.00 saakka.

Lue seuraavaksi