1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Paltamo

Paltamon kunnan yt-neuvottelut päätökseen: säästöjä haetaan muualta kuin henkilöstöstä

Viime vuosi jäi alijäämäiseksi Paltamossa. Myös Kainuun soten lisälaskut aiheuttavat harmaita hiuksia päättäjille Paltamossa.

Paltamo
Paltamon kunnantalo.
Paltamossa henkilöstö säästyy lomautuksilta ja irtisanomisilta. Yhtenä toimenpiteenä sovittiin perusopetuksen ulkopuolinen arviointi. Kuva Korpitien koululta. Timo Sihvonen / Yle

Paltamon kunta on saanut valmiiksi yt-neuvottelut. Paltamon kunnanhallitus päätti aloittaa neuvottelut maaliskuun alussa. Neuvottelut aloitettiin 26. maaliskuuta.

Loppuneiden neuvotteluiden myötä ketään ei lomauteta eikä irtisanota. Säästöjä haetaan muualta. Soten lisälaskujen myötä Paltamon kuntaa odottaa tiukka säästökuuri.

Neuvotteluiden taustalla oli kunnan heikentynyt taloustilanne. Nyt säästöä haetaan muun muassa materiaalisäästöistä sekä rakennusten käytön optimoinnista. Yhteistoimintamenettelyssä on löydetty säästöjä yli 100 000 euron edestä.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.