1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Savitaipale

Savitaipale aloitti uuden kunnanjohtajan hakemisen – Kangasniemen kunnajohtajaksi siirtyvälle Kimmo Kainulaiselle myönnettiin ero

Savitaipaleen uudelta kunnanjohtajalta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, hyvää perehtyneisyyttä kunnallishallintoon ja -talouteen sekä johtamiskokemusta.

Savitaipaleen kunnanjohtajalle Kimmo Kainulaiselle on myönnetty ero ja hänen tilalleen ryhdytään etsimään uutta kunnanjohtajaa. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Kainulainen

Savitaipaleen kunta on käynnistänyt uuden kunnanjohtajan hakemisen.

Kunnanjohtajaksi valittavalta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, hyvää perehtyneisyyttä kunnallishallintoon ja -talouteen sekä johtamiskokemusta.

Hakuilmoitus julkaistaan kunnan verkkosivuilla, Kuntalehden verkkosivuilla, Etelä-Saimaassa, Helsingin Sanomissa sekä työvoimahallinnon mol.fi-palvelussa.

Kunta voi käyttää valinnassa rekrytointikonsulttia sekä soveltuvuusarviointia.

Valintaa varten on tarkoitus nimetä rekrytointiprosessin totettava valmisteluryhmä.

Savitaipaleen uusi kunnanjohtaja aloittaa työssään korkeintaan kesäkuun kuntavaalien jälkeen. Virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Kangasniemen kunnanjohtajaksi siirtyvälle Kimmo Kainulaiselle myönnettiin eilen ero Savitaipaleen kunnanjohtajan virasta.