1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Meksiko

Junaonnettomuus Meksikon pääkaupungissa: ainakin 23 kuollut ja kymmeniä loukkaantunut

Uutistoimistojen mukaan pääkaupungin metron ylikulkusilta olisi osittain romahtanut ja sillalla olisi tuolloin ollut junavaunuja.

Meksiko
Junaonnettomuus Meksikon pääkaupungissa: ainakin 23 kuollut ja useita kymmeniä loukkaantunut
Junaonnettomuus Meksikon pääkaupungissa: ainakin 23 kuollut ja useita kymmeniä loukkaantunut

Meksikon pääkaupungissa Méxicossa on sattunut junaonnettomuus, jossa on kuollut ainakin 23 ja loukkaantunut kymmeniä ihmisiä, kertovat uutistoimistot Reuters ja AFP. Viranomaisten mukaan kuolleiden joukossa on lapsia.

Tuhoisa turma sattui, kun silta romahti toistaiseksi tuntemattomasta syystä alla olevalle tielle. Sillalla oli romahtamishetkellä metrojuna, joka syöksyi maahan.

Paikallismedian mukaan romahtaneen ylikulun alle on jäänyt autoja.

Pääkaupunki Méxicon pormestarin Claudia Sheinbaumin mukaan pelastustyöt jouduttiin hetkeksi keskeyttämään, koska sillalta roikkuvan junan pelättiin olevan liian epävakaa. Raivaustyöt saivat taas jatkua, kun paikalle saatiin nosturi.

Meksikon junaonnettomuuden pelastus- ja raivaustyöt ovat olleet vaikeat.

Sheinbaumin mukaan turmametron sisään tai metron alle jääneisiin autoihin on voinut jäädä jumiin ihmisiä, mutta heidän tilastaan ei ole tarkempaa tietoa, kertoo uutistoimisto AP.

Meksikon presidentti Manuel Lopez Obrador vakuuttaa, että onnettomuuden syystä tehdään perinpohjainen tutkinta.

Pormestari Sheinbaum sanoo, että onnettomuuden syyn tutkinta annetaan ulkopuoliselle taholle.

Turma tapahtui paikallista aikaa noin puoli yhdeltätoista maanantai-iltana eli noin puoli seitsemältä tiistaiaamuna Suomen aikaa.

Lähteet: Reuters, AFP, AP, STT

Lue seuraavaksi