1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. nuoret

Nuorten pahoinvointi syvenee ja väkivallanteot raaistuvat, mikä avuksi? Ylen chatissa asiantuntijat vastasivat lukijoiden kysymyksiin

Nuorten, jopa alaikäisten väkivallanteot ovat olleet paljon otsikoissa viime aikoina. Ylen chatissa kolme asiantuntijaa vastasi lukijoiden kysymyksiin nuorten pahoinvointiin ja väkivaltaan liittyen. Keskustelu on päättynyt.

Aseman lapset ry:n projektityöntekijä Pietro Saari (vasemmalla), A-klinikkasäätiön tutkija Janne Takala ja Aseman lapset ry:n kasvattaja Nina Liuko ovat tämänpäiväisessä chatissa asiantuntijoina. Kuva: Pietro Saari, Riku Isohella & Nina Liuko, kuvankäsittely Jyrki Lyytikkä / Yle

Alaikäisten törkeä väkivalta on jatkanut tänä vuonna yleistymistään Helsingissä. Henkirikoksista ja pahoinpitelyistä epäiltyjen määrä on kasvanut tammi–huhtikuussa 40 prosentilla viime vuodesta Helsingissä. Teräaseita on nuorilla mukana aiempaa enemmän, ja niitä myös käytetään entistä herkemmin.

Uutiset puukotuksista, joissa epäiltynä tai uhrina on alaikäinen, ovat olleet kevään aikana lähes viikoittaisia. Koronaviruksen leviämisen estämiseksi tehdyt sulut vaikuttavat pahentaneen tilannetta osalla nuorista. On käyty koulua etänä, harrastukset ja nuorison tilat ovat olleet suljettuina. Kavereita ei ole saanut tavata porukalla.

  • Yle järjesti torstaina chatin, jossa lukijat saattoivat keskustella nuorista ja nuorten ongelmista sekä ratkaisuista niihin kolmen asiantuntijan kanssa. Chatissa keskustelivat kasvattaja Nina Liuko Aseman lapset ry:stä sekä A-klinikkasäätiön tutkija Janne Takala. Lisäksi mukana oli Aseman lapset ry:n projektityöntekijä Pietro Saari, jolla on päihde- ja rikostausta ja sitä kautta paljon kokemustietoa aihepiiristä (siirryt toiseen palveluun). Chatin juonsi toimittaja Katri Kirsi.
  • Keskustelu on päättynyt.

Muun muassa Aseman lapset ry:n nuorisotyöntekijät ovat huomanneet levottomuuden lisääntyneen. Esimerkiksi nuorille mielenterveysapua tarjoavan Sekasin-chatin (siirryt toiseen palveluun) jonot ovat venyneet pitkiksi.

Helsingissä alaikäisten yleistynyt vakava väkivalta kertoo sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan osattomuudesta, jota koronakriisi on pahentanut. Ohisalon mukaan nuorten palveluihin on harkinnassa kymmenien tai jopa satojen miljoonien eurojen lisärahoitus.

Myös psykiatrisista syistä avohoitoa saavien nuorten määrä on kasvanut eri puolilla maata selvästi viime vuosien aikana, käy ilmi Ylen aiemmin tekemästä kyselystä. Yle kysyi huhtikuussa viideltä suurelta sairaanhoitopiiriltä, paljonko niillä on potilaita nuorisopsykiatrisessa avohoidossa ja millainen tilanne oli kymmenen vuotta sitten.

Kasvu on ollut paikoin rajua. Esimerkiksi Helsingin yliopistollisessa sairaalassa oli viime vuonna avohoidossa yhteensä 6 888 nuorta potilasta. Kymmenen vuoden takaista lukua ei ole, mutta esimerkiksi vuodesta 2014 kasvua avohoidon potilaissa on ollut 11,5 prosenttia. Oulun yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrisella poliklinikalla oli viime vuonna 928 potilasta. Vuonna 2011 potilaita oli alle 600.

Lue lisää aiheesta:

Poliisi epäilee nyt 15 nuorta miestä 16-vuotiaan ja 18-vuotiaan törkeästä pahoinpitelystä Pikku Huopalahdessa

"Puukolla ei saa roolia tai respectiä", sanoo Matti, 17 – Seurasimme kokevatko nuoret Helsingin yössä väkivaltaa

Poliisi takavarikoi teräaseita yhä nuoremmilta Helsingissä, ja tällaisia ne ovat

24-vuotiaan kuolemaan johtanut tappelu päärautatieasemalla sai alkunsa laukun heiluttelun kommentoinnista – poliisi: Väkivalta oli suhteetonta

Törkeiden väkivaltarikosten määrä on kasvanut Helsingin päärautatieaseman alueella – viime vuonna tapauksissa näkyi piikki, kertoo poliisi