Turku avaa uimahallinsa ja kuntosalinsa pitkän tauon jälkeen ensi viikolla – Samppalinnan maauimala avaa myös ovensa

Turun kaupunki avaa liikuntapalvelujaan ensi viikolla. Kuntosalit, uimahallit ja Samppalinnan maauimala aukeavat 11.5.

Arkistokuva Samppalinnan maauimalasta. Kuva: Arash Matin

Turku avaa pitkän tauon jälkeen uimahallejaan ja kuntosalejaan.

Kaupungin liikuntapalvelut avautuvat ensi viikon tiistaina. Tuolloin uimahallien ja kuntosalien lisäksi avautuu Samppalinnan maauimala. Kupittaan maauimala aukeaa 1.6. jos remontti sujuu aikataulun mukaan.

Uimahallit ja kuntosalit avautuvat henkilömäärärajoituksin ja esimerkiksi saunat ovat suljettuina. Esimerkiksi Impivaaraan otetaan noin 400 ihmistä kerrallaan ja Samppalinnan maauimalaan 200.

Aikuisten sisäliikuntavuoroja ei myöskään oteta käyttöön.

Lisäksi uimahalleissa tulee olemaan kahden tunnin käyttöaikarajoite. Turku edellyttää myös asiakkailta kasvomaskien käyttöä sisäliikuntatiloissa muun kuin liikuntasuorituksen aikana.

Turun kaupungin ylläpitämät kuntosalit ja uimahallit ovat olleet suljettuina viime vuoden joulukuusta lähtien koronapandemian takia. Turun liikuntapalveluiden mukaan 159 päivän sulusta voi saada kausikortteihin myös hyvitystä. Esimerkiksi liikuntarannekkeille sulku hyvitetään automaattisesti.