1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. valta

Ylen kysely: Alueellinen päätösvalta kriisi- tai häiriötilanteessa jakaa kansanedustajien mielipiteet Oulun vaalipiirissä

Yle kysyi, pitääkö maakuntien saada päättää häiriö- ja kriisitilanteiden toimista kokonaan itse oman tilannearvionsa pohjalta. Kyselyyn vastasi Oulun vaalipiiristä 11 edustajaa. Kuusi vastasi kysymykseen ei ja viisi kyllä.

Vihreiden kansanedustaja Jenni Pitko ja kokoomuksen kansanedustaja Janne Heikkinen ovat eri mieltä paikallisen päätösvallan lisäämisestä häiriö- ja kriisitilanteissa. Kuva: Paulus Markkula / Yle

Koronapandemian myötä on herännyt kysymys, pitäisikö alueellisella tasolla olla enemmän päätösvaltaa esimerkiksi koronarajoituksissa tai niiden purkamisessa oman tilannearvion perusteella.

Päätösvallan kannattajat haluaisivat lisätä paikallista poliittista valtaa, kun nykyisen käytännön kannattajat muistuttavat, että ylin päätösvalta tulee olla valtakunnallisella tasolla.

Vihreiden oululainen kansanedustaja Jenni Pitko pitää nykyistä tilannetta hyvänä.

– Koordinaatio sekä isot strategiset päätökset on tehty valtakunnallisella tasolla. Paikallistasolla puolestaan pohditaan keinot, kuten toimivatko kokoontumisrajoitukset tai harrastusten rajoittaminen. Tämä toimintatapa on toiminut mielestäni tosi hyvin, kertoo Pitko.

Kokoomuksen oululainen kansanedustaja Janne Heikkinen kaipaisi paikallisempaa päätöksentekoa.

– Politiikan suurimpia kysymyksiä on, missä ja kenellä valta pitää olla. Minä ajattelen niin, että hajautettu yhteiskuntamalli, jossa valta on täällä maakunnissa, meillä ihmisillä, on parempi kuin sellainen malli, jossa valta keskittyy Helsinkiin ja yhä kauemmas paikallisesta arkitodellisuudesta.

Ylen kyselyyn vastasi 11 kansanedustajaa Oulun vaalipiiristä. Kysymykseen "pitääkö maakuntien saada päättää häiriö- ja kriisitilanteiden toimistaan kokonaan itse oman tilannearvionsa pohjalta" vastasivat "ei" Jenni Pitko (vihr.), Merja Kyllönen (vas.), Olli Immonen (ps.), Mikko Kinnunen (kesk), Tytti Tuppurainen (sd.) ja Hanna Sarkkinen (vas.). "Kyllä" vastasivat Janne Heikkinen (kok.), Pekka Aittakumpu (kesk.), Raimo Piirainen (sd.), Hanna-Leena Mattila (kesk.) ja Juha Pylväs (kesk.).

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.