1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulliselvitys

EU:n vaatima uusi ilmoitus turvatiedoista jumitti paketteja Postin varastoon – suma alkaa helpottaa, mutta seuraava ruuhka voi tulla heinäkuussa

EU on vaatinut tarkkoja tietoja sen ulkopuolelta tulevista paketeista maaliskuun puolivälistä saakka. Jos vaadittu turvatietoilmoitus on vajaa, lähetystä ei ole voinut tullata, ja se on jumittunut Postin varastoon.

EU:n turvatietoilmoitus pysäytti paketteja Postin varastoon, mutta nyt ruuhka on purkautumassa. Postin työntekijä pakkasi paketteja kuljetusta varten jakeluautoon huhtikuussa Helsingissä. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

EU alkoi vaatia maaliskuun puolivälissä kaikista EU:n ulkopuolelta tulevista postipaketeista erityisen turvatietoilmoituksen (ICS2, EU:n sivut englanniksi (siirryt toiseen palveluun)). Ilmoituksissa on ollut virheitä, koska lähetysmaasta saatavat tiedot ovat olleet joissakin tapauksissa puutteellisia. Sen seurauksena lähetyksen tullaus ei ole onnistunut, ja tavara on jäänyt Postin varastoon.

Jumiin jääneiden pakettien määrä on ollut iso ja asiakkaiden poru sen mukainen. Sekä Posti (siirryt toiseen palveluun) että Tulli (siirryt toiseen palveluun) pahoittelevat tilannetta verkkosivujensa tiedotteissa.

Nettiostaminen kasvaa kovaa vauhtia. Pakettirallin mittasuhteita kuvaa se, että pelkästään henkilöasiakkaat tullaavat itse kuukaudessa 35 000 – 40 000 lähetystä. Pienikin osa tästä on iso läjä.

Suurin osa EU:n ulkopuolelta tulevista paketeista tulee Kiinasta, Yhdysvalloista ja brexitin myötä EU:sta lähteneestä Britanniasta.

Nyt tilanne alkaa kuitenkin helpottua, vakuuttaa Postin asiantuntija Minna Kovanen.

– Tällä hetkellä tilanne on jo paljon parempi. Virhetiedot, joita alussa tuli ja joista otettiin paljon yhteydenottoja, ovat korjaantuneet. Päivätasolla virheellisiä ilmoituksia tulee kymmenisen ja sekin vähenee koko ajan, Kovanen sanoo ja pahoittelee, että joitakin paketteja on ollut Postin väliaikaisessa varastossa jo pitkäänkin.

– Kuun vaihteessa viikonloppuna tehtiin tosi iso työ, kun purettiin iso suma. Nyt ollaan pääsemässä jo normaalimpaan tilanteeseen, Kovanen sanoo.

Käytännössä vaillinaisia turvatietoilmoituksia on korjattu ja oltu yhteydessä lähettäjiin. Kovasen mukaan uuden menettelyn pitäisi periaatteessa olla hyvin alan tiedossa Maailman postiliiton UPU:n ja EU:n tiedottamisen myötä.

Turvatietoilmoituksella ennaltaehkäistään vaaratilanteita

EU:n vaatima turvatietoilmoitus ei ole varsinaisesti rakettitiedettä. Sen pitää sisältää lähetystunnuksen lisäksi tiedot lähettäjästä, vastaanottajasta, sisällöstä ja painosta. Jos tiedot eivät näy sähköisissä järjestelmissä, paketti ei liikahda Postin varastoa pidemmälle.

Syy ilmoituksen vaatimiseen on yksinkertainen, kertoo Tullin tulliylitarkastaja Nadja Painokallio.

– Ennen kuin lähetys lähtee vaikka Kiinasta, niin siitä pitää nykyään antaa tarkempia turvatietoja EU:lle muun muassa riskianalyysejä varten. Niitä on annettu aiemminkin, mutta nyt ne koskevat myös postilähetyksiä. Eli periaattessa lähdetään siitä, että ennen kuin lentokone lähtee vaikka sieltä Kiinasta, niin lähetys voidaan pysäyttää jo lähtömaassa, jos paketissa olisi jotain kiellettyä.

Painokallio kertoo Tullin ja Postin tehneen tiiviisti yhteistyötä vajaiden ilmoitusten korjaamiseksi ja suman purkamiseksi.

– Ongelmia vielä jonkin verran on, mutta Posti on pystynyt vapauttamaan suuren määrän lähetyksiä. Olen toiveikas sen osalta, että lähiaikoina ongelma ratkeaisi.

Käytännöt muuttuneet

Painokallio pahoittelee tilannetta, johon Tullilla ei ole hänen mukaansa varsinaisesti mahdollisuutta puuttua.

Aiemmin enintään 22 euron arvoisille lähetyksille on voinut pyytää vapautusta sähköpostitse Tullista, mutta käytäntö on muuttunut. Tätä koskien Tulliin on tullut tuhansia sähköpostiviestejä, joten viesteihin vastaamisessa on ruuhkaa, pahoittelee Painokallio.

Tällaisen tilanteen varalta Painokallio antaa vinkin:

– Jos asiakas on kovin huolissaan lähetyksestä, josta on saanut tullattavan lähetyksen saapumisilmoituksen, niin hän voi tullata sen "Henkilöasiakkaan tuontitullauspalvelussa", ja näin lähetys vapautuu. Jos kyseessä on pieniarvoinen lähetys, siitä ei tullattaessa tule yleensä mitään maksettavaa, jos kantoraja jää alle viiden euron. Näin paketteja voisi saada nopsaan. Tullauksen voi tehdä itse tai sen voi tehdä toisen henkilön puolesta palvelussamme.

Heinäkuussa kaikkiin paketteihin tulee arvonlisävero

Uusi pakettijumi voi luurata parin kuukauden päässä, kun EU:n ulkopuolelta tulevat enintään 22 euron arvoiset ostokset tulevat arvonlisäverollisiksi heinäkuun alusta.

Silloin myös ne pitää tullata. Tähän asti ne ovat olleet verovapaita ja tulleet asiakkaille siis ilman tullausta. Muutos koskee vuositasolla miljoonia Suomeen tulevia paketteja.

Pakettiliikennettä mahdollisesti helpottaa, jos verkkokauppias on rekisteröitynyt EU:n yhteiseen arvonlisäverotuksen erityisjärjestelmään IOSS:ään. Kun ostoksen arvo on ilman kuljetuksia alle 150 euroa, asiakas voi maksaa arvonlisäveron ostoksen yhteydessä. Tullaus voi silloin joissain tapauksissa sujua asiakkaan näkökulmasta lähes automaattisesti, jos tullauksen tekee esimerkiksi Posti asiakkaan puolesta.

Lue myös:

Valtaosa ulkomailta tilattavista paketeista kallistuu pian, ja ostajalle tulee lisää byrokratiaa – paljonko lisähintaa kertyy?

Miljoonien nettitilausten tullaamisesta on tulossa jättimäinen pakettihärdelli kun laki muuttuu – Posti haluaa laajentaa reviiriään, mutta VM ei suostu