1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Heli Järvinen

Etelä-Savon kansanedustajista vain Heli Järvinen jättää kuntavaalit väliin

Savonlinnalainen Heli Järvinen perustelee ratkaisuaan sillä, että eduskuntatyön ja kuntapolitiikan yhdistäminen on ollut haastavaa etenkin korona-aikana.

Kansanedustaja Heli Järvinen päätti jättää väliin ainakin tämän kesän kuntavaalit. Kuva: Petri Vironen / Yle

Savonlinnan kaupunginvaltuustossa istuva Heli Järvinen ei lähde ehdolle kesän kuntavaaleissa. Hän perustelee pois jäämistään sillä, että eduskuntatyön ja kuntapolitiikan yhdistäminen on ollut haastavaa etenkin korona-aikana.

– Yhdistelmä on tuntunut kohtalaisen raskaalta. Haluaisin tehdä kuntapolitiikkaa paremmin ja tehokkaammin. Kun siihen ei pysty, se ei ole palkitsevaa.

Järvinen olisi halunnut olla helpommin tavoitettavissa ja tutustua paremmin asioihin, joista ihmiset ovat hänelle soittaneet.

Kaakkois-Suomen 17 kansanedustajasta viisi tulee Etelä-Savosta. Heistä keskustan Hanna Kosonen on ehdolla Savonlinnassa ja Jari Leppä Pertunmaalla. Kokoomuksen Antti Häkkänen on listoilla Mäntyharjulla ja oman valitsijayhdistyksen perustanut Ano Turtiainen Juvalla.

Etelä-Savossa vihreillä aiempaa vähemmän ehdokkaita

Etelä-Savossa vihreiden listoilla on kymmenen nimeä vähemmän kuin viime vaaleissa, vaikka puolue on saanut valtakunnallisesti katsottuna ennätysmäärän ehdokkaita.

Savonlinnassa ehdokkaita on nyt yhdeksän, kun heitä oli viime vaaleissa 15. Järvinen myöntää, ettei ole määrään tyytyväinen. Moni istuva valtuutettu päätti jättää vaalit väliin henkilökohtaisista syistä.

– Syy siihen on, että työt, opinnot ja elämä on vienyt eri paikkakunnille. Moni kokee, että siinä yhdistelmässä on vaikea jaksaa kuntapolitiikkaa kaiken muun härdellin lisäksi, Järvinen sanoo.

Järvinen moittii poliittista vääntöä Savonlinnassa

Savonlinnassa on käyty viimeisen vuoden aikana kovaa vääntöä muun muassa sote-suunnasta sekä kaupunginjohtaja Janne Laineen luottamuksesta.

Jälkimmäinen keskustelu sai Järvisen miettimään vielä kertaalleen, jatkaisiko hän sittenkin kuntapolitiikassa.

– On harmillista, että vääntö kaupunginjohtajan ympärillä jatkuu. Se pitäisi viheltää poikki, sekä kaupunginjohtaja että kaupunginhallitus saisivat olla aktiivisempia.

Henkilökohtaisia skismoja kuntapolitiikan jättämiseen ei Järvisen mukaan liity.