1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. peltoviljely

Etelä-Karjalan toukotyöt myöhässä

Pellot ovat paikoin kovin kuivia, joten sateita kaivataan ja sateiden jälkeen lämpenevää säätä.

Tässä kylvetään vehnää toukokuussa 2018. Arkistokuva. Kuva: Kari Kosonen/Yle

Kolea sää ja yöpakkaset ovat viivyttäneet toukotöiden aloittamista Etelä-Karjalassa. Pellot tosin ovat paikoin hyvin kuivia.

ProAgrian tiedotteen mukaan Etelä-Karjalan kevätkylvöt ovat aivan alussa.

Hernettä ja härkäpapua on kylvetty sekä viljoista vehnää ja kauraa.

Syysviljojen, öljykasvien, nurmien ja kuminan lannoitukset ovat lopuillaan, sillä ne saatiin alkuun lämpimällä viikolla huhtikuun puolivälissä.

Samoihin aikoihin alettiin istuttaa varhaisperunaa. Kaksinkertaisen harson alla kasvava peruna on jo taimella.

Tällä viikolla toukotyöt käynnistyvät laajemmin.

Torstaiksi ja perjantaiksi on luvassa sateita. Sateiden jälkeen kaivataan lämpimämpää säätä, jotta kylvöille saadaan hyvä lähtö.