1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. elinkautinen vankeus

Kahdelle amerikkalaisnuorukaiselle elinkautiset Italiaa kuohuttaneessa poliisisurmassa

Surmattu poliisi Cerciello Rega oli juuri palannut töihin oltuaan häämatkalla.

Gabriel Natale-Hjorth ja Finnegan Lee Elder kuvattuna oikeudenkäynnissä Roomassa maaliskuussa 2021. Kuva: Alessandra Tarantino/ EPA

Italialaispoliisin kesällä 2019 surmanneet yhdysvaltalaisnuorukaiset on tuomittu elinkautisiin vankeustuomioihin, päätti roomalainen tuomioistuin myöhään keskiviikkoiltana.

Tuomiot tulivat murhan lisäksi muun muassa pahoinpitelystä ja virkavallan väkivaltaisesta vastustamisesta.

Kesälomaa Roomassa viettäneet Finnegan Lee Elder, 21, ja Gabriel Natale Hjorth, 20, puukottivat karabinieeri Mario Cerciello Regan epäonnistuneen huumekaupan seurauksena.

Kaliforniasta kotoisin oleva kaksikko väitti, että he puolustuvat itseään, koska luulivat poliisien olevan huumerikollisia.

Tapaus aiheutti laajaa järkytystä Italiassa. Surmattu poliisi Cerciello Rega oli juuri palannut töihin oltuaan häämatkalla.

Italiassa elinkautisvanki voi päästä ehdonalaiseen vapauteen hyvän käytöksen ansiosta istuttuaan tuomiostaan 21 vuotta.

Lisää aiheesta:

Yhdysvaltalaisia turisteja epäillään poliisimurhasta Roomassa – uhri oli juuri palannut häämatkalta