1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. padel

Savonlinnalainen Jevet Oy rakentaa kolme padel-kenttää Lappeenrannan Myllysaareen – asukkaiden pelkäämät meluhaitat selvitetään

Lappeenrannan Myllysaareen valmistuvien padel-kenttien rakentajaksi ja yrittäjäksi on valittu savonlinnalainen Jevet Oy. Rakentamisen suunnittelun yhteydessä selvitetään myös alueelle kantautuvan melun määrä ja torjuntamahdollisuudet.

Lappeenrannan kaupunki edistää padel-kenttien rakentamista niin, että Myllysaaren kenttien rakentaminen alkaa toukokuussa. Kuvituskuva. Kuva: Esa Huuhko / Yle

Lappeenrannan kaupunki on valinnut yrittäjän Myllysaaren padel-kentille.

Tarjouskilpailun voitti savonlinnalainen yritys nimeltään Jevet. Se rakentaa kolme kenttää ja vastaa niiden toiminnasta.

Myllysaaren lähialueiden asukkaat ovat vedonneet kaupunkiin, ettei padel-kenttiä rakennettaisi Kirkkoherranlahden alueelle, koska niiden pelätään aiheuttavan melua.

Meluhaitat aiotaan selvittää ja samalla suunnitella keinot niiden vähentämiseksi.

Kirkkoherranlahden 4 000 neliömetrin kokoiselle alueelle rakennetaan padel-ulkokentät, mutta ei esimerkiksi kiinteitä rakennuksia.

Rakentaminen on tarkoitus aloittaa tässä kuussa.

Lappeenrantaan on suunnitteilla myös padel-keskus, jossa on useita sisäkenttiä.

Padel on tennistä ja squashia yhdistelevä mailapeli, jota pelataan nelinpelinä.