1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikenneonnettomuudet

Mikkelin 5-tien kuolonkolari: molemmat kuljettajat poliisin epäilyn alla

Keskiviikkona yhdentoista jälkeen aamupäivällä sattunut onnettomuus vaati noin 30-vuotiaan mikkeliläismiehen hengen. Poliisi epäilee henkilöauton kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rekka-auton kuljettajaa rattijuopumuksesta. 

Liikenneonnettomuudet
Läheltä
Yle

Mikkelissä Viitostiellä keskiviikkona 5. toukokuuta tapahtunutta liikenneonnettomuutta tutkitaan törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja rattijuopumuksena. Onnettomuuspaikka oli noin kolme kilometriä Otavan liittymästä etelään.

Onnettomuudessa pohjoisesta päin tullut henkilöauto törmäsi yllättäen etelästä tulleen täysperävaunurekan keulaan. Noin 30-vuotias Mikkelistä kotoisin oleva miespuolinen henkilöauton kuljettaja menehtyi voimakkaan törmäyksen seurauksena.

Poliisi epäilee henkilöauton kuljettajaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja rekka-auton kuljettajaa rattijuopumuksesta.