1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. sää

Keski-Suomessa on nyt vuodenaikaan nähden hyytävän kylmää, mutta säässä on tapahtumassa pian täyskäännös

Erityisesti Itä-Suomessa tupruttaa torstain ja perjantain aikana runsaasti lunta. Osassa Keski-Suomeakin voi olla perjantaina aamulla maa valkeana. Sääennusteen valossa ensi viikolla lämpenee huomattavasti.

Kuvituskuva. Kuva: Silja Viitala / Yle

Keski-Suomi on säästymässä lähivuorokauden aikana pahimmalta lumipyryltä, mutta maahan voi kertyä muutama sentti lunta lähinnä Keski-Suomen itä- ja pohjoisosissa, kertoo Ilmatieteen laitokselta päivystävä meteorologi Anja Häkkinen.

Pohjois-Karjalassa ja osassa Kainuuta lumikertymät ovat ennusteiden mukaan suurimmat. Näille alueille on luvassa yksi vuoden pahimmista lumipyryistä. Lunta voi kertyä 10-20 senttimetriä, paikoin enemmänkin.

Torstaina päivän mittaan Keski-Suomessa on liikkeellä rännän sekaisia, hajanaisia sateita Jyväskylän korkeudella ja Jyväskylän pohjoispuolella. Toinen laajempi sadealue nousee Häkkisen mukaan torstaina Itä-Suomeen.

– Lumikertymät jää Keski-Suomessa todennäköisesti alle viiteen senttiin. Vähän voi maa olla valkea huomisaamuna siellä alueen itäosissa ja ehkä myös Jyväskylän pohjoispuolella ja Viitasaarella, kuvailee Häkkinen.

Yöllä lämpötila painuu paikoin pakkaselle

Ilmatieteen laitoksen sääennusteen mukaan päivän ylin lämpötila vaihtelee torstaina Keski-Suomessa +2 ja +4 asteen välillä. Perjantaina auringon pilkahdellessa lämpötila voi kohota iltapäivän aikana yli +5 asteen. Torstain ja perjantain välisen yön alin lämpötila vaihtelee Keski-Suomessa -3 ja +1 asteen välillä.

Häkkisen mukaan päiväsaikaan tien pinnat pysyvät Keski-Suomessa plussalla, mutta yön nollalukemissa ja räntäsateessa ei välttämättä ole kesärengaskeli.

Äitienpäiväviikonloppuna sää jo jonkin verran lämpenee.

– Lähemmäs +10 astetta voi viikonloppuna olla. Lauantai näyttäisi näillä näkymin poutaiselta ja osin aurinkoiselta ja sunnuntaina voi tulla sadekuuroja.

Lumisateet ja nollan tienoilla olevat lämpötilat eivät ole Häkkisen mukaan mitenkään tavattomia Suomessa toukokuun alussa.

– Ei tämä silti mitenkään jokavuotista ole. Lumisadetta oli myös viime vuonna toukokuun puolella Etelä-Suomessakin. Päivälämpötilan pitäisi nyt tyypillisesti olla Jyväskylässä +13,+14 astetta eli jos se nyt jää alle +5 asteen, niin on siinä huima ero, kuvailee Häkkinen.

Ensi viikolla voi koittaa T-paitakelit

Päivystävä meteorologi kertoo, että ensi viikon alussa sää on lämpenemässä huomattavasti, kun etelästä nousee hyvinkin lämmintä ilmaa.

– Maanantaina voi olla vesisateessakin kymmenkunta astetta lämmintä ja tiistaina jo parikymmentä asetetta lämmintä ja siitä eteenpäin myös lähipäivät ovat ennusteen valossa kesäisiä.

Kotipuutarhureille on koittamassa ensi viikolla yöpakkasten suhteen huolettomammat ajat.

– Keväällä oli jo lämmin jakso, mutta yöpakkasia on ollut tätä ennenkin. Ehkä ihmiset ovat olleet aika varovaisia kasvien suhteen. Arimmat kasvit eivät kestä yöpakkasia. Ensi viikolla voi sitten istutella puutarhaan mitä vaan. Ei tietenkään tiedetä, millainen sää toukokuun lopussa on, mutta ainakin nyt on luvassa lämmin jakso, sanoo Häkkinen.

Lue myös

Lumimyräkkä iskee torstaina Itä-Suomeen, lunta voi kertyä yli 20 senttiä – meteorologi: "Nyt on syytä kaivaa talvirenkaat takaisin"