1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koulutus

SAK kouluttaa työntekijöitä Googlen tuella – digitaalisuus on maalarillakin nurkan takana

SAK ryhtyi kouluttamaan jäsenilleen digitaitoja. Google tukee koulutusta 220 000 eurolla. Ensimmäisinä koulun penkille pääsivät Rakennusliiton luottamushenkilöt ja nuorisoaktiivit.

Jenna maalaa
Maalarin työssä tekoäly on nurkan takana. Video: Markku Rantala / Yle

Jenna Korvenpää vetelee telalla rytmikkäästi pitkin seinää. Pitkillä vedoilla seinä muuntuu nopeasti valkoiseksi. Työ on fyysistä, eikä tietokonetta näy lähimaillakaan.

Digitaalisuus on kuitenkin maalarin työssäkin nurkan takana.

Korvenpää osallistui Rakennusliiton aktiivijäsenille suunnattuun Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön SAK:n digikoulutukseen. Vaikka perustaidot ovat hänellä hallussa, uusia ideoita tuli esimerkiksi digitaalisen kirjoitustaulun hyödyntämiseen.

– Jos täällä työmaalla tulee jokin ongelma ja sulla on siellä Jamboardissa pohjapiirrustus työmaasta, pystyt piirtämään kuvan, että mitä kohtaa tarkoitat.

Digiosaaminen parantaa Korvenpään mukaan erityisesti kommunikointia työmailla. Monia asioita on hankala selittää puhelimitse, vaan on lähetettävä kuvia ja viestejä, jos tarvitaan esimerkiksi näkemyksiä työnjohdolta.

Kiinnostavinta oli Korvenpään mukaan ideointi siitä, miten tekoäly voisi muuttaa omaa työtä.

– Tekoäly voisi ajatella työmaita etukäteen, että mikä on seuraava vaihe ja mitä työkaluja tarvitset mukaan. Se tekisi enemmän ajatustyötä sun puolesta.

Korvenpää on työskennellyt maalarina viitisentoista vuotta, joten tavaroiden haaliminen seuraavalle keikalle sujuu toki tottuneesti.

– Ihmismieli on kuitenkin aina ihmismieli, ei kuitenkaan kaikkea aina muista. Tulee vähemmän unohtelua ja sahaamista, kun joku hoitaa sen sun puolestasi.

SAK kouluttaa Googlen tuella

Työväen Sivistysliitto TSL on ryhtynyt kouluttamaan SAK:n jäsenille digitaitoja. Googlen hyväntekeväisyysorganisaatio Google.org tukee koulutusta 220 000 eurolla. Työnantajille ja työntekijöille koulutus on ilmaista.

SkillPlus-ohjelmassa (siirryt toiseen palveluun) on tarkoitus opettaa digitaalisia taitoja muun muassa rakennus- ja kuljetusalojen työntekijöille sekä työttömille ja lomautetuille. SAK toteutti vastaavan Googlen tukeman koulutuksen pari vuotta sitten.

SAK:n koulutus- ja työllisyysasioiden päällikkö Mikko Heinikoski sanoo, että SAK haluaa etsiä uusia tapoja digitaitojen kehittämiseen työpaikoilla.

– Googlen kanssa on tässä yhteinen tavoite. Lisäksi heidän ohjelmistojaan ovat monet jollain tavalla jo käyttäneet.

Google.org on tukenut ammattiliittojen koulutuksia myös Ruotsissa ja Tanskassa, sekä muualla Euroopassa.

SAK:n työolobarometrin mukaan yli puolet osaa käyttää työssä tarvittavaa teknologiaa, nuoret vanhempia paremmin. Jonkinlaista osaamisvajetta on kuitenkin neljällä työntekijällä kymmenestä.

Vaikeuksia teknologian kanssa on eniten yli 50-vuotiailla. Taitojen puute taas heikentää ammatillista identiteettiä ja työn mielekkyyttä. Iäkkäämmillä vaikeudet lisäävät haluja vetäytyä työelämästä.

– Digitaitojen puute hidastaa tai estää työlllistymistä ja alanvaihtoa sekä työuralla etenemistä, Heinikoski sanoo.

Marko Metsäpellon mukaan palkkalaskelmien siirtyminen verkkopankkiin harmitti aluksi monia, mutta pian sitä pidettiin hyvänä. Kuva: Markku Rantala / Yle

Heinikosken mukaan varsinkin ylempiä toimihenkilöitä koulutetaan usein uuden teknologian välineiden käyttöön, mutta työntekijät unohdetaan.

Hän on seurannut, miten työnantajat ovat tarjonneet koulutusta työntekijöille: Työntekijöistä on koulutettu 30 prosenttia, toimihenkilöistä puolet ja korkeasti koulutetuista 70 prosenttia. Jakauma on pysynyt samanalaisena usean vuoden ajan. Heinimäen seurannassa ovat olleet kolmipäiväiset koulutukset, jotka työnantaja voi vähentää verotuksessa.

– On työnantajankin etu, että osaamistaso nousee kaikilla, ei pelkästään korkeissa asiantuntijatehtävissä olevilla, jos tuottavuutta halutaan nostaa.

Hänen mukaansa kaikki ovat myös samaa mieltä siitä, että osaamisen parantaminen on tärkeimpiä keinoja työllisyyden lisäämisessä.

marko metsäpelto lujatalot
Rakennuksilla moni käyttää jo korkeaa teknologiaa. Video: Markku Rantala / Yle

Lujatalot-yhtiön pääluottamus Marko Metsäpelto katselee tamperelaista työmaata ja kirjaa turvallisuusmittauksen tuloksia tabletille. Hän on myös työsuojeluvaltuutettu.

Jos huomautettavaa löytyy, siitä voi lähettää saman tien viestin vastuuhenkilölle. Harva työpaikka raportoi puutteita enää paperille.

Metsäpelto osallistui SAK:n digikurssille osana luottamushenkilöiden testiryhmää. Seuraavaksi kurssille pääsevät työntekijät.

Monille vanhemmille työntekijöille on Metsäpellon mukaan tarpeen opettaa perusasioita kuten verottajan ja Kelan palveluiden käyttöä netissä sekä palkkalaskelmien kaivamista verkkopankista.

Metsäpelto sanoo, että työntekijät valittivat ensin tilinauhojen siirtymisestä verkkopankkiin, mutta alkuun päästyään moni kehui järjestelyä ja hankki jopa oman tabletin.

Lujatalot-yhtiön pääluottamusmies Marko Metsäpelto sanoo, että digiosaaminen avaa työntekijälle ovia. Kuva: Markku Rantala / Yle

Koulutuksen on tarkoitus madaltaa työntekijöiden kynnystä tietotekniikan käyttöön.

– Lähitulevaisuudessa esimerkiksi työaikailmoitukset tehdään työnantajalle sähköisessä muodossa. Niiden mukaan saa oikeanlaisen palkan.

Toisaalta rakennustyömaa on täynnä korkeaa teknologiaa, jonka käyttöön erikoistutaan. Uusia hienouksia tulee koko ajan.

– Tulee uusia lasermittalaitteita, joihin tarvitaan perustuntemus digitaalisista laitteista.

Rakennusten mittaajalla on apunaan lasermittalaite. Kuva: Markku Rantala / Yle

Digiosaaminen on työuralla etenemisen edellytys.

– Mitä paremmin hallitset digitaaliset laitteet, sitä enemmän on ovia avattavana eteenpäin.

Klo 14.17 Täsmennetty, että tuen maksaa Googlen hyväntekeväisyysorganisaatio Google.org.