1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronakaranteeni

Näin poliisi valvoo, että karanteeniin määrätyt 100 turvapaikanhakijaa pysyvät vastaanottokeskuksessa Imatralla: "Pieni joukko ei halunnut noudattaa ohjeita"

Imatran vastaanottokeskuksessa on todettu 38 koronatartuntaa, ja poliisilta on pyydetty virka-apua karanteenimääräysten valvomiseen. Kuuntele jutusta vastaanottokeskuksen johtajan ja komisarion haastattelut.

Poliisi keskusteli vastaanottokeskuksen pihalla liikkuneen henkilön kanssa torstaina. Kuva: Kare Lehtonen / Yle

Poliisiauto seisoo Imatran vastaanottokeskuksen pihassa. Kun joku lähtee vastaanottokeskuksesta ulos, poliisi tarkistaa, saako henkilö lähteä pois.

Kyse on virka-avusta, jota poliisi tarjoaa koronakaranteenien ja -eristysten valvontaan sunnuntai-iltaan asti Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten pyynnöstä.

– Meillä on Eksotelta saadut terveystiedot ja tarkastamme tilanteen. Jos on määrätty eristyksiin, ohjeistamme palaamaan vastaanottokeskukseen, komisario Jarmo Junna Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kertoo.

Hänen mukaansa kaikki ovat tähän mennessä noudattaneet hyvin poliisin antamia käskyjä. Ylen käydessä torstaina Imatran vastaanottokeskuksella poliisipartio näytti pysäyttävän yhden henkilön ja ohjaavan hänet takaisin sisätiloihin.

Imatran vastaanottokeskuksessa on todettu tällä ja viime viikolla yhteensä 38 koronavirustartuntaa, ja kaikki reilut sata vastaanottokeskuksen asukasta on määrätty joko karanteeniin tai eristykseen.

Komisario Jarmo Junna kuvailee karanteenivalvonnan sujuneen rauhallisesti. Hänet kuvattiin torstaina Imatran poliisiaseman pihalla. Kuva: Elli Sormunen / Yle
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksella työskentelevää komisario Jarmo Junnaa haastattelee Elli Sormunen.

Osa rikkoi määräyksiä

Poliisilta pyydettiin virka-apua sen jälkeen, kun sekä vastaanottokeskuksen työntekijät että imatralaiset olivat nähneet vastaanottokeskuksen asiakkaita esimerkiksi Imatran marketeilla.

– Tehostimme heti ohjausta ja neuvontaa, ja aloitimme neuvottelut yhteistyön tiivistämisestä Eksoten ja poliisin kanssa, vastaanottokeskuksen johtaja Lauri Perälä sanoo.

Hänen mukaansa tilanne vastaanottokeskuksessa on ollut pääosin rauhallinen, mutta osa asiakkaista on rikkonut määräyksiä.

– Villiä homma ei vastaanottokeskuksessa missään vaiheessa ollut. Meillä on pieni joukko asiakkaita, jotka eivät halunneet noudattaa ohjeita toistuvista informoinneista huolimatta. Tähän emme pystyneet omin toimin puuttumaan.

Lauri Perälä näkee karanteenimääräysten rikkomisen taustalla samoja syitä, joihin vastaanottojärjestelmässä törmätään muutenkin. Kuva: Elli Sormunen / Yle

Kulttuurieroja

Lauri Perälä katsoo, että karanteenimääräysten rikkominen on osa samaa kokonaisuutta, johon kotoutumisen haasteet yleensäkin liittyvät.

– Meidän asiakkaillamme on vaihteleva perustietämys ja -valmiudet terveysasioissa. Osa taas liittyy kulttuurieroihin, kuten siihen, tullaanko kollektiivisesta vai yksilökeskeisestä kulttuurista. Ajatellaanko, että omalla toiminnalla tai toimimattomuudella on seurauksia, joista on itse vastuussa vai jaetaanko vastuu esimerkiksi oman ryhmän kesken, Perälä sanoo.

Suomalaiset ovat yleisesti ottaen tarkkoja noudattamaan sääntöjä. Perälän mukaan esimerkiksi kulttuuriseikkoihin perehdyttäminen on vastaanottojärjestelmän vastuulla, mutta perehdytyksellä ei olisi välttämättä pystytty estämään karanteenien rikkomista.

– Jos palataan esimerkiksi kulttuurieroihin, samankaltaisia haasteita on ollut jo 60-luvulta lähtien Euroopassa. Sanoisin, että tähän akuuttiin tilanteeseen ei (olisi voinut vaikuttaa), mutta järjestelmänä meillä on mahdollisuus vaikuttaa näihin tulevaisuudessa entistä aktiivisemmin.

Imatran vastaanottokeskuksen johtaja Lauri Perälää haastattelee toimittaja Elli Sormunen.

Virka-apua myös Turussa

Aiemmin keväällä on uutisoitu tapauksesta, jossa Turun kaupunki pyysi Lounais-Suomen poliisilta virka-apua opiskelijoiden koronakaranteenien ja -eristysten valvontaan.

Etelä-Karjalassa virka-apupyyntö on ensimmäinen laatuaan, ja komisario Jarmo Junna kuvailee tilannetta poikkeukselliseksi.

Koronakaranteeneja ylipäätään noudatetaan Etelä-Karjalassa hyvin. Eksoten tartuntataudeista vastaavan lääkärin Ville Vertan mukaan tietoon on tullut pandemia-aikana yksittäisiä, keskenään erilaisia tapauksia, joissa määräystä on rikottu tahallaan tai vahingossa.

– Näitä on hyvin pieni osa, kun todettuja tartuntoja on reilu tuhat ja karanteenissa on ollut useita tuhansia henkilöitä, Verta kuvailee kokonaisuutta.

Esitutkintaan asti on Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen alueella edennyt yksi karanteenimääräyksen rikkomisesta johtuva terveydensuojelurikkomus. Tapaus ei liity Imatran vastaanottokeskuksen koronaryppääseen.

Lue myös:

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Etelä-Karjalassa

Uusimmat tiedot koronaviruksesta Suomessa ja maailmalla